Body worlds

Vietimme viime perjantain vapaapäivän merkeissä Heurekassa, jossa on meneillään Body Worlds-näyttely.

Kuva on Heurekan nettisivulta.







Näyttelyssä on esillä kehonsa tähän tarkoitukseen lahjoittaneiden henkilöiden ruumiita, jossa plastonoinnin (ruumiinnesteet korvattu muovilla) avulla on saatu kudokset säilymään oikeanlaisina. Näytillä oli sekä kokonaisia ruumiita että yksittäisiä elimiä sekä muutamia läpileikkauksia eri elimistä.

Näyttelyssä ei saanut kuvata, joten otin Bodyworldsin omilta sivuilta yhden kuvan, joka mielestäni kivasti havainnollistaa sen, miksi näyttely on niin mielenkiintoinen.

On ihan eri asia nähdä elimet niiden oikeilla paikoilla kun se, että anatomian oppitunneilla laitetaan muoviseen nukkeen palikoita paikoilleen. Yllätyksenä tuli, kuinka korkealla munuaiset oikeasti ovatkaan, miten nivelsiteet ovat kuin nippusiteitä nilkoissa ja ranteissa ja että peräsuoli on aika pitkä, kun kaikki ylimääräinen sen ympäriltä on poistettu. Koulussa muistetaan opettaa lihaksia ja luustoa, mutta esim. hermojen näkeminen "livenä" oli ihan uutta, samoin kuin unohdettujen lihaskalvojen näkeminen muuallakin kuin naudanfileen päällä. Lisäksi näytteillä olevien ja katsojan välissä oli vain ohut lasi, eikä Heureka ollut kauhean ruuhkainen, joten tyyppejä sai rauhassa katsoa kunnolla. Kertaakaan näyttelyn aikana ei tullut olo, että tässä katsellaan kuolleita. Eräs äiti sinnikkäästi valehteli pelokkaalle pojalleen, että kyseessä eivät ole oikeat ruumiit. Loistavaa kasvatustyötä kerta kaikkiaan, vuoden äiti-palkinto on jo ihan nurkan takana!

Näyttely oli siis hyvä, mutta hieman jäimme kaipaamaan tietoja siitä, onko näytteillä oleva esim. lapsi vai aikuinen, pituus olisi myös ollut kiva tietää ja sukupuoli. Ammattilainen osannee varmasti sanoa tuollaiset asiat pelkästään katsomalla, mutta meistä olisi ollut mielenkiintoista tietää, onko pieneltä näyttänyt kallo lapsen, aasialaisen aikuisen vai ihan vaikkapa eurooppalaisen aikuisen, vaikka näyttikin niin kovin pieneltä. Ainoa, mistä käveltiin vaan läpi sen ihmeempiä tutkimatta oli sikiön eri vaiheista kertova osio, joka tuntui kaikesta luonnollisuudestaan huolimatta surulliselta ja epäoikeudenmukaiselta.

Kävimme myös katsomassa planetaarioelokuvan Löytöretki avaruuteen ja se oli kyllä hieman ööö...nukuttavahko. Mikko katsoi sen kyllä ihan kokonaan, minä lähinnä kuuntelin puolivälistä alkaen, koska salissa oltiin melkein pitkällään, oli pimeää ja mukavan monotoninen ääni papatti tekstiä erittäin rentouttavaan sävyyn. Vaikka elokuva kiinnostikin kovasti, niin väsymys otti vallan ja taistelin loppuun asti hereillä, tosin silmät kiinni.