Ranskalainen marenki

Hej allihopa! 
Eftersom vi bor i Esbo, som är kaksikielinen, måste vi ibland tala lite svenska. Det receptet är från TV-programmet Leila bakar. Jätte enkelt säger jag men man måste ha lite mer tid en med vanliga marängar.

7 st ekologiska äggvitor
5.25 dl strösocker
100 g mörk kvalitetschoklad 70% 

Gör så här

1. Sätt ugnen på 130 grader, varmluft.

2. Blanda äggvita och strösocker i en rostfri bunke.

3. Sänk ned bunken i vattenbad och värm marängen till 60-65 grader under konstant vispning, kontrollera temperaturen med hjälp av en stektermometer.

4. Ta bort bunken från vattenbadet och vispa marängen med en elvisp tills den kallnat, enklast i en bakmaskin. Stanna inte vispen förrän det är färdigt, då finns risk att marängen sjunker ihop!

5. Smält chokladen och blanda den, endast lite, med marängen.

6. Klicka ut marängen med hjälp av två skedar på en plåt med bakplåtspapper.

7. Grädda dem i ugnen i 45-55 minuter, marängerna ska vara sega lite i mitten.

Huh, se ruotsista.  Tuli varmaan kymmenen kielioppivirhettä, mutta mitäpä tuosta, varmasti kaikki ymmärsivät, mistä on kysymys. Pitää yrittää silti. 

Koska kaikilla ei ole ihan niin hyvä kielipää (ja minä näin sen ohjelman suomenkielisellä tekstityksellä) niin kerrottakoon nyt vielä suomeksi, että valkuaiset ja sokeri vatkataan  kuumuutta kestävässä astiassa sekaisin. Käsin minä vatkasin. Sitten se kippo nostetaan liedelle vesihauteeseen ja vatkataan keskivauhdilla. Tässä mitään mittareita käytetty telkkarissa, kun seos oli selvästi kädenlämpöä kuumempi niin silloin oli valmista. Sormea pitää Melkein polttaa. Ja kun on valmista, niin otetaan kippo pois vesihauteesta ja jatketaan vispaamista, kunnes seos on jäähtynyt. Tämä kannattaa tehdä sähkövehkeellä, koska massa on aika jäykkää. Vatkaamista ei saa lopettaa, ennen kuin seos on jäähtynyt. Suklaa sulatetaan esim. mikrossa ja sekoitetaan ronskilla kädellä joukkoon, siten, että jää ihania viiruja massaan. Jätetään siis mahdollisimman epätasaiseksi. Sitten tehdään massasta möykkyjä leivinpaperille ja paistetaan uunissa ja tadaa, taas tuli valmista. 

Ja millaisia nämä ihanuudet ovat? Miksi pitää käyttää vesihaudetta? No koska me haluamme muuttaa massan molekyylirakennetta!!! Nämä marengit eivät ole läpikypsiä koppuroita vaan  päältä rapeita ja sisältä venyviä ja pehmeitä. Aivan täydellisiä siis. Tarjota voi sellaisenaan ja säilyvät useita päiviä huoneenlämmössä. Jos ei joku ole jo syönyt niitä sitä ennen. Syyttävän sormen voi kohdistaa henkilöön, joka pyörii levottomasti ympäriinsä vahvassa sokerihumalassa.

 

Sunday brunch

Mitä olisi elämä ilman hyvää ruokaa kera hyvän seuran? Aika tyhjää, ainakin mautonta:)

Sunnuntaibrunssi on ollut suunnitelmissa jo pitkään. Meidän viimeisin brunssimme sijoittui Souliin joten siitä alkaa olla jo aikaa. Mieleen siitä jäi kiireetön tunnelma ja auringonpaiste. Viime sunnuntaina vietimme brunssia meillä sisällä, koska aurinko oli päättänyt piiloutua ja sää oli hieman sateinen.

Tarjolla oli aivan loistavia mustapekka-tomaatti-sämpylöitä (voin kehua varauksetta kun en itse tehnyt, terkkuja Heidille), smoothieta, tuorepuristettua appelsiinimehua uudesta muumikannusta tarjoiltuna, kylmäsavuhärkämoussea, pancakes, tuoreita mansikoita ja mustikoita, valkosuklaamoussea, ihanaa couscoussalaattia á la Annika, mustikkapiirakkaa, mummon lihapullia ja vesimelonia. Syöjiä oli tietenkin liian vähän:)

Synttärikakkua

Tein työkaverin lasten synttäreille kakun, aiheena Monster High kera Angry birdsien. Mun hieno visio kaatui cocktailtikkujen puutteeseen ja kakku on monsterilogolla ja linnut tuli erikseen.

Tässä on siis suklaakakkupohja mansikka- ja valkosuklaamoussella sekä sipaisu sitruunatahnaa. Koristeet sokerimassaa ja kuorrute lakritsifudgea, kosteussulkuna valkosuklaaganache vatkattuna. Sulkua ei tarvitse kylläkään käyttää fudgen kanssa.

Mulla ei ollut hajuakaan niistä linnuista ja netistä hain vähän inspiraatiota. Osa linnuista olikin possuja:) Ihan kivojahan niistä sitten tuli ainakin omasta mielestäni.

Bussikyytiä ralliotteella

Auto on matkustanut Outokummun aikavyöhykkeelle, joten olen joutunut tutustumaan ilmiöön  nimeltä "Ostoksilla käyminen julkisilla". Äkkiä sitä unohtaa, minkä verran tavaraa jaksaa kantaa, kun normaalisti niitä kannetaan liukuportaista parkkipaikalle. Nyt pitää oikeasti miettiä, mitä voi ostaa. Onneksi on bussi.

Hyppäsin hyvän tovin odoteltuani bussin kyytiin Sellolla ja ihmettelin, kun kuski yksinkertaisesti vain häipyi. Otti ritolat. Jätti kaikki ovet selälleen ja juoksi pois. No mikäpä siinä, istuin ja ihmettelin tyhjässä bussissa tilannetta ja kun muitakin ihmisiä tuli sisään, ajattelin, että kaipa se kuski sieltä joskus takaisinkin tulee. Ja näinhän tapahtui. Hän oli ilmeisesti käynyt jättämässä työminänsä taukokoppiin ja palasi alter egonsa "Rallikuski Räikkösen" kanssa. Ensin meinattiin ajaa väärää reittiä. Inhimillinen erehdys, tietenkin, kerrankos sitä. Tähän oli tietenkin osasyyllisenä vauhti sekä liikennevalot, satuimme onnellisesti vihreään aaltoon. Ensimmäisen kerran jarruteltiin matkan ollessa puolivälissä. Silloinkin oli pakko, koska pyöräilijä yritti melkein väkisin jäädä alle. Toisen kerran oli pakko olla pysähtyvinään stop-merkin takia. Kolmannen kerran tehtiin äkkijarrutus, koska joku halusi pois kyydistä. Kolmenkympin alueella ajettiin vähintään tuplanopeutta, moottori kiljui ja kaikki kyydissä olevat pitivät kiinni kovaa, koska kyyti oli kuin vuoristoradassa. Koska tätä kirjoitan, voitte varmaankin arvata, että selvisin hengissä.

Näin jälkeepäin aloin miettiä, oliko bussiin palanneella oletetulla kuljettajalla edes työvaatteet päällä. Vai oliko hän kenties vain joku sivullinen henkilö, joka päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen ja nappasi bussin koeajoon.

Tajunnan virtaa

Grillatkaa hyvät ihmiset ananasta! Tuoretta tai tölkkiversiota. Se on vaan niin hyvää. Oikeastaan kaikki on grillattuna hyvää.

Sain sen hiivatin ikuisuusprojektin nimeltä saumojen valkaisu loppuun juuri äsken. Oli hommaa ja tovihan siinä jo vierähti, mutta oikeasti se oli kahden päivän työ. Valitettavasti se ensimmäinen päivä oli silloin joskus ja se toinen tänään. Mutta nyt on tehty. Kuvia tulee, kunhan saan koko kylppärin kuosiin, tosin ennen oletettua katon uusimista. Maali rapisee iloisesti alas betonikatosta. Ja kylppärihän on hämärä kuin mikä, joten haaveilen puolisalaa kattovalosta ja katon paneloinnista. Katon maalaaminen ei ole ihmisen työtä, se on koettu ja kokeiltu ja käteen ei jäänyt muuta kuin paha mieli ja maalitahroja. Onneksi on osaavia sukulaisia:)

Lumolla on taas takkuja. Johan niitä eilisestä on ehtinytkin jo tulla. Kun takun saa selvitettyä, koira ravistaa turkkiaan ja pam, uusi takku! Yritä nyt tuommoisen kanssa elää. Jos kesällä ei olisi näyttelyä (ehkä) niin Lumollekin voisi leikata kesätukan.

Mulla on pari kivaa projektia luvassa. Toivottavasti niistä ei tule katastrofeja. Niistä joskus myöhemmin.

J. Karjalainen on tosi hyvä.

Makkarin ikkunan räystään alla on linnunpesä. Ai mistä tiedän? Siinä yhdessä laulussa sanotaan, että "kesäyötä kuulostella perkeleet kun puissa soi". Siinä kerrotaan ihan selvästi pikkulinnuista. Onneksi fasaanin yliajosuunnitelma on melkein unohdettu. Autoon voisi tulla lommo.

Laulusta tuli mieleen tämä tämä loistava biisi , jota mietin häävalssiksemme. Ajatus tyrmättiin täysin, koska sulhanen oli mölli. Ei tanssittu ollenkaan. Avioliitto on kompromisseja:)

Kukkasia!

Kesäleimu ja the Kärhö

Oregano, Timjami ja Korianteri, eli kesäkaverit

Tulppaanit avautuvat auringossa

Aurinko paistaa ja tulppaanit tykkää. Kärhökin jo alkoi kukkia vaikka on vasta pieni.

Lumokin on pieni. Vähän isomman koiran jalka on hyvin kipeä eikä se halua ulkoilla ollenkaan.  Lumo haluaa olla koko ajan ulkona ja karata. Ja möyriä multaisella nurmikonalulla ja kiskoa skilloja maasta pienen pienillä hampaillaan. Välillä on hyvä haukkua ohikulkijoille.

Ärsyttävä luonto

Me asutaan tosi kivassa paikassa. Kauppaan on noin puoli - yksi kilometriä jalan, iso kauppakeskus on 3 kilometrin päässä ja lähimmälle pellolle on pari sataa metriä. Ja siis ollaan kaupungissa. Luonto on lähellä. On kettua, jänistä, yksi citykanikin on nähty, irtokissoja, linnunlaulua, variksien konsertteja ja fasaanien laulantaa. Sammakkokin oli eilen pihalla ja viime viikolla orava tuhosi terassilla lampaantaljaa. Luonto on siis lähellä, ja sitähän me haluttiin. Mutta voisiko se edes yöllä ja esimerkiksi ennen aamukahdeksaa olla vähän kauempana?

Linnunlaulu on kivaa jos sitä ei kuulu vuorokauden ympäri. Nyt voisi kysyä, että pitikö se linnunpönttö sitten pihaan viritellä, koska siellähän on jo poikasia! Ja ne piipittää koko ajan. Se ääni ei onneksi paljoa häiritse, toisin kuin se helkkarin fasaani, joka huutaa ikkunan alla jo aamuyöstä. Tässäpä on linkki ääninäyte, mistä saatte näytteen ja pääsette jyvälle, mistä on kysymys. Kun aamuyöllä on ensin herännyt jopa ikkunan läpi kuuluvaan rääkäisyyn ja on juuri nukahtamassa uudelleen, se tekee sen taas.  Fasaanihan myös laskee liukumäkeä meidän auton päällä talvella, paskoo ikkunoihin ja juoksee parkkipaikalla autoa karkuun suoraan eteenpäin eikä tajua väistää sivulle. Viime yönä mietiskelin sopivia tapoja päästä herra fasaanista eroon, ja tuossapa kirjoitellessani tajusin, että kätevintä olisi vain törmätä siihen epähuomiossa autolla.

Rock the ballet + Mountain

Kävimme tyttöjen kanssa viime viikonloppuna katsomassa Rasta Thomas' Rock The Balletin. Sitä ennen pistäydyimme syömässä nepalilaisessa ravintolassa nimeltä Mountain.

Pohjustuksena tarinalle kerrottakoon sen verran, että kävin Maaretin kanssa pari vuotta sitten katsomassa produktion edellisen version, ja se oli hyvä. Ainoa hämmennystä aiheuttanut asia oli mies, jonka oletin olevan herra Rasta, irlantilaisen näköinen, vähän prinssi Harryn oloinen pitkä ja laiha superhyvä tanssija.

No tällä kertaa hän ei ollut mukana. Heidille tätä ihmettelin, ja tulimme siihen tulokseen, että olen menossa sekaisin ja herra Rastan on oltava ihan muun näköinen. Tällä kertaa mukana ei myöskään ollut kuin pari hyvää numeroa, muu esityksestä oli lahjakkuuden hukkaamista, mainstreamaamista (tuo ei kyllä ole sana...), epätarkkuuksia ja paljon muuta negatiivista. Oli heillä lahjoja, niitä vain ei nyt käytetty tässä esityksessä vaan ne säästettiin ilmeisesti johonkin muuhun. Tällä kertaa arvelin herra Rastan olevan tummempi, ylävartaloltaan hyvin kehittynyt herrashenkilö, joka oli hyvinkin lahjakas, ainakin väliajan jälkeisessä ensimmäisessä tanssissa väläytteli vaikka mitä taitojaan. Mutta ei se sitten oikein kantanut. Mietin, että esitys on todellakin uusittu ja päivitetty. Tällä kertaa suunta vain oli väärä ja kaikenmoinen huiskaminen oli korvannut taidot. Jos annan kansantajuisen esimerkin heille, jotka eivät vielä tajunneet: Minä olen proviisori. Minä tiedän lääkkeistä. En ole lääkäri. Jos päättäisin suorittaa jonkin kirurgisen operaation potilaalle ja mainostaisin sitä vielä etukäteen kaikille, niin varmaan ainakin sitä leikattavaa harmittaisi tajuta, että eihän tämä mitään tästä hommasta tiedäkään, olisi pysynyt vaan siellä apteekissa.

Ja siitä Rastasta vielä. Oli järkytys pienen googlailun tuloksena tajuta, että koko heppua ei näkynyt esityksessä. Hän on ilmeisesti vain luonut esityksen, saanut tarpeekseen ja alkanut tehdä jotain muuta. Se eniten itseään korostanut tumma, jo aiemmin mainittu ylävartaloltaan hyvin kehittynyt mieshenkilö, oli vain joku ykköstanssija. Herra Rasta olisi sittenkin voinut olla se kaksi vuotta sitten esiintynyt tyyppi. Varma ei voi olla.

Mukana oli myös yksi naistanssija. Aina, kun hän tuli lavalle, huokasin mielessäni, että mene jo pois pilaamasta koko hommaa. Ei mitään lavakarismaa. Semmoinen tyhjänpäiväinen täytetyyppi. Taitava varmaan joo, mutta täysin joutava esityksen kannalta.

No mutta aina ei voi onnistui, terkut vaan Rastalle. Sen sijaan ennen esitystä käymässämme Mountain-ravintolassa oli asiat kohdillaan ja ruoka maistui hyvin. Sen enempiä kehuskelematta maut olivat kohdillaan, palvelu pelasi ja homma toimi. Ei hyvään lopputulokseen päästäkseen tarvitse keksiä rakettia uudelleen, hyvä perussuoritus riittää, terkut taas Rastalle.

Annos nro 13 Chicken special karai: Jogurtissa marinoituja tandooriuunissa
grillattuja broilerin rintafileitä, tuorejuustoa,
tomattia, sipuli-inkivääri-cashewpähkinä
kastikkeessa, salaatti & raita

Tämä teki minuun sellaisen vaikutuksen, että raahasin laina-Penttimme ja Mikeyn maistamaan lounasta ravintolaan. Sekin oli hyvää. Siitä ei keretty ottaa kuvaa, mutta voin suositella ainakin saag paneeria ja mountain special chickeniä. Nam! Tämä on niin suosittu lounaspaikka, että ei meinattu mahtua sisään. Jos tänne pyrkii illalla, niin suosittelen pöytävarausta ainakin viikonloppuna.

American pancakes

Äitienpäivän kunniaksi tein pannukakkuja marjoilla ja jätskillä höystettynä. Terkut vaan äidille, että täällä olisi ollut tämmöistä tarjolla. Assarit osallistuivat tuijottamalla tiiviisti.

4 dl vehnäjauhoja
3 rkl sokeria
1 rkl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
3 dl maitoa
2 kananmunaa
2 tl vanilja-aromia tai vaniljasokeria
3 rkl juoksevaa margariinia
1 dl tummaa suklaata paloina
Ai niin, pitäähän olla muutakin kuin vain raaka-aineet. Kuivat aineet sekaisin, lisää maito ja munat ja rasva. Paistetaan pannulla ilman rasvaa matalalla lämmöllä, jotta kypsyypi sisältäkin.

Ihan kuin joku tuijottaisi...

Joskus on niitä päiviä, kun tuntuu, että kaikki tuijottavat. Sitä käy katsomassa peilistäkin välillä, että kasvaako naamassa jotain uutta ja ylimääräistä, yleensä ei. Silti vain on sellainen olo, että tuijotetaan. Että kaikki vaan katsoo, mitä ne oikein katsovat?

Eräänä perjantaina ei ollut tuollainen päivä vaan ihan tavallisen olemisen päivä. Kunnes illalla menin pesemään hampaita. Ihan järjetön tuijotus, mutta tällä kertaa se ei aiheuttanut jäytävää epävarmuutta vaan täydellisen repeämisen.

Haluan huomauttaa, että olen nyt aivan erityisen avoin, kun tällä tavalla teille peilikaappini sisällön sotkuineen näytän. Joten ei saa kiinnittää huomiota muuhun kuin tuohon tuijotukseen.

Kukkasia kukkasia

Meillä on jo melkein kesä. Ainoa, mikä ei viherrä, on nurmikko. Järkytin sitä hölväämällä ensin sen kalkilla ja hulautin heti perään lannoitteen. Välissä olisi pitänyt siis olla kaksi viikkoa...
No jospa se siitä! Tulppaanit ainakin ovat jo melkein kukkimisvaiheessa ja etupiha on skilloja täynnänsä. Kukkalaatikoissakin on jo elämää. Skillat olivat aikamoinen yllätys, koska etupihalta kaivettiin varmaankin noin 30 cm multaa pois muurintekovaiheessa, kauttaaltaan. Siellä ne kuitenkin nököttää, viheliäiset. Kivoja kukkia joo, mutta jos mä olen vaivalla kaivanut mielestäni kaikki ylimääräiset kasvit pois ja kylvänyt ihanaa stadionnurmea, niin miksi silti pitää puskea pilaamaan suunnitelmat?

Rakentelua

Mikey ja naapureiden lapsille Pentiksi itsensä esitellyt vieraamme rakensivat meille portin etupihalle. Ensinhän piti tietenkin käydä Starkissa ostamassa matskuja. No, eihän niillä ollut mitä myydä, mutta sanoivat, että kaikki mitä löydetään, saadaan ottaa ja viedä pois. Kyseessä oli siis sellainen ohkainen jämärima, joka on niin ohutta, että eihän se mihinkään kelpaa eikä sitä ainakaan myydä voi! Tarjous otettiin vastaan ja sittenpä kaivelimme ja etsimme sopivat matskut. Portin hinnaksi tuli siis 4,90 saranoista ja pari euroa portin haasta, jota ei tarvittu. Nauloja ei lasketa, koska ne olivat jo valmiina. Rakentajat olivat niin epäammattimaisia ja kesäharjoittelijan oloisia, että heidän työlleen ei tarvinnut laskea hintaa. Tein niille jääteetä ja sillä jaksoivat puurtaa. Työnjälki oli omia odotuksiani parempi.

Portti

Koiria varten oli ostettuna matalaa verkkoa, jolla oli tarkoitus tilkitä joka ikinen kolo, josta pieni bolognese voisi haluta karata. Osoittautui kuitenkin, että tämän verkon silmäkkeet olivat niin isoja, että pieni bolognese pääsisi niistä mukavasti pakenemaan aina tilanteen tarjoutuessa. Sitä ei siis asennettu. Sen sijaan pojat laittoivat tukokset aukkoihin puunsuojaverkosta niittaamalla ylihintaisella nitojalla ne puuaitaan kiinni. Takapiha on vielä tekemättä verkotuksen osalta, ja pieni bolognese kirmasikin jo karkuteillä tässä eräänä iltana, minä säntäilin perässä sukkasillani märällä nurmikolla. Tarina päättyi hyvin, koska koiran himo kuivattuun tonnikalaan on kyltymätön.

Karkulainen