Bergenin korkein vuori, niistä kaikista seitsemästä, on Ulriken. 643 metriä korkea. Perille pääsee joko jalkavoimin (ei suositella heikkokuntoisille) tai kabiinihissillä (ei suositella korkeanpaikan kammoisille...kuten en suosittele koko vuorta heille, jotka kyseisestä kammosta kärsivät). Hissin lähtöpaikalle pääsee keskustasta joko turistibussilla tai busseilemalla omatoimisesti Haukelandin sairaalalle. Sairaalalta on pieni alkulämmittelyn tapainen kävelyrupeama hissille. Me matkasimme jälkimmäisellä kulkupelillä ja ostimme liput hissiin automaatista.
Hissi liikkui rivakasti ja Norjassa ilmiintynyt korkeanpaikan kammo heräsi taas henkiin. Onneksi olin hissin etuosassa, joten näin vain nousun enkä kaikkea sitä, mikä jäi alas. Mutta ei se hissi mitään. Mutta kun päästiin vuorelle... Mitään turvakaiteita ei ole missään. Lapset riekkuvat vapaina pitkin poikin ja en voi kuin ihmetellä miten kylmähermoisia ovat he, jotka uskaltavat päästää jälkikasvunsa kirmaamaan pitkin jyrkänteitä. Jos minulla olisi koira tai lapsi mukana, olisin köyttänyt koko poppoon turvavaljailla ja flekseillä kiinteimmältä tuntuvaan rakennelmaan.
Hyvänä puolena korkeudessa on se, että koko kaupungin näkee kerralla. Ja onhan se kaunista, katsella ympärilleen vuorella ja miettiä olisiko jonain päivänä niin rohkea, että uskaltaisi kiivetä sinne itse. Tai patikoida vuorelta toiselle, sillä Ulrikenilta on kulkureitti Fløyenille. Tarinat reitin vaativuudesta ja kestosta ovat täysin sattuman varaisia ja riippuvat siitä, kuka ja missä säässä matkan on taivaltanut. Jos joskus sattuisin niin hurjalle päälle, että lähtisin vuorelta toiselle kävellen, tekisin sen kesällä. Silloin ei luultavasti paleltuisi hengiltä, vaikka eksyisi reitiltä ja ei olisi hätäraketteja mukana eikä pimeäkään pääsisi yllättämään.
Kun naapurillemme paljastui missä olimme päivämme viettäneet tuli viaton kysymys:" Kai te tiesitte, että hissi on pudonnut kerran?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti