Kirjassa on ihania ohjeita, värikkäitä kuvia ja muitakin juttuja liittyen lähiruokaan ja ruoan tuotannon järkevöittämiseen. Parasta antia ovat kuitenkin ohjeet. Vaikka en koskaan tekisi kirjasta yhtään annosta (teen) niin jo se, että nyt tiedän, kuinka eräät suosikkiannoksistani valmistetaan, on aivan upeaa. Minusta on suorastaan mykistävää nähdä, kuinka paljon aikaa ja vaivaa, raaka-aineista puhumattakaan, yhteen annokseen voi saada menemään.
Teoksessa esittäytyy monen monta kokkia, joista osa on tunnetumpia kuin toiset. Miina Äkkijyrkkäkin saa oman oodinsa kyyttöjen pelastamisurakastaan. Ruokalajeja on laidasta laitaan, tyylistä toiseen. Mukavinta on se, että enää ei puhuta perunasta ja lihapullasta suomalaisena ruokana, vaan käytössä on sekä perinteisiä että harvinaisempia raaka-aineita.
Kirjassa on niin paljon hyvä ohjeita, että niitä on pakko päästä kokeilemaan pikimmiten. Pohdin mahdollisuutta sunnuntailtapäivien lounaskekkereihin, mutta näihin tarvittaisiin enemmän osallistujia kuin on puuhamaalaisia. Jos siis on vapaaehtoisia henkilöitä lounaskutsuille niin ilmoittautukaapa!
Tähän loppuun pitää vielä sanoa, että olen erittäin iloinen viimeisimmän Glorian ruoka ja viini-lehden sivuilta bongaamastani Hans Välimäen kommentista. Hans sanoo, että "Leipominen on kemiaa, joten tuurilla on harvoin tekemistä onnistumisen kanssa. Onnistuminen on taitoa". Kiitos noista sanoista Hans! Tällainen aloittelijan tuurilla seilannut kotikokki ottaa asian vakavasti ja luopuu tuurista ja luottaa tästä lähtien taitoon. Vaikka olen kouluajoista asti ollut sitä mieltä, että en ole erityisen taitava kemiassa, tässä on siis kemian osa-alue, jonka minäkin hallitsen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti