Tuulen viemää

Meillä oli perjantaina kymmenvuotishääpäivä ja olin sitä varten järjestänyt pientä puuhaa. Lähdimme siis kello 18 kohti Malmin lentokenttää, varusteina ulkovaatteet. Mikey olikin jo epäillyt jotain lentämiseen liittyvää, eikä omien sanojensa mukaan ollut ollenkaan yllättynyt siitä, mitä oltiin menossa tekemään. Oli tiennyt sen jo aamulla. Terveisiä vaan, että kannattaa laittaa saman tien veikkaus vetämään!

Lentokentältä lähdettiin bussilla kohti määränpäätä, joka tällä kertaa sattui tuulensuunnan vuoksi olemaan Mäntsälä. Siellä ajetaan pillurallia. Muista asioista se ei taida olla tunnettu.

Lähtöpaikalla piti olla reilusti tilaa, joten tämmöinen kirkon ja urheilukentän ja kirjaston vieressä oleva läntti oli kuulemma sopiva. Teinitytöt yrittivät pitää kiinni paikoistaan, mutta tajusivat lopulta siirtyä istumaan johonkin muualle, ettei tekotukat kärvenny.

Pojat joutuivat hommiin, koska kyyti piti laittaa itse valmiiksi. Ilman maksavien asiakkaiden osallistumista kyytiä ei saisi ilmaan ollenkaan, mikä oli minun mielestäni aika...yllättävää. Olihan siinä kiva nähdä, mitä tehdään ja miten tehdään, mutta kun euroja oli ladottu tiskiin niin se vaikutti vähän väärältä.

No niin, itse asiaan siis. Kuumailmapallon kori purettii peräkärrystä ja raahattiin sopivaan kohtaan. Mukaan kannettiin myös säiliöt, painavia, sekä metallihäkkyrä polttimoineen ja itse pallo.

Pojat kantaa polttimohäkkyrää paikalleen. Kori on ihan oikeaa koria, alareuna on lehmännahkaa ja pohjassa paksu vaneri. Korin päässä olevia aukkoja käytetään portaina kun kiivetään sisään ja ulos. Korissa on neljä karsinaa, yhteen mahtuu 3-4 kaveria.

Kori laitettiin kipsalleen, että polttimot osoittivat täyttövaiheessa oikeaan suuntaan. Punainen tuuletin puski ilmaa pallon sisään ja sitten kun pallo oli tarpeeksi täynnä, alettiin käyttämään polttimoita, että kuuma ilma nostaisi pallon.

Kuski kuljeskeli pallon sisässä puhallusvaiheessa ja oikoi ryppyjä pois, jotta täyttyy nopeammin

Tässä vaiheessa alettiin laittaa kuumaa ilmaa sisään. Kysyin, että eikö kangas pala, millä se on käsitelty? Ei millään ja kyllä se joskus palaa ja sitten paikkaillaan. Silkkiä kai tuo on, koska tekokuitu roihahtaa kerralla tuhkaksi.

Kuvassa on hääparin toinen osapuoli ja ehkä bestman. Pariskunta aikoi siis mennä pallossa naimisiin, tämä oli toinen yritys. Vihminen peruuntui edellisellä viikolla sään vuoksi. Kippoon mukaan läksi siis parin lisäksi kaksi todistajaa, eli kaaso ja bestman sekä tuomari ja kuski. Morsianta selvästikin hirvittää se, miten hän pääsee kyytiin elegantisti niin, että  rusettimarsu ei vilahda.

Lisää pökköä pesään!

Ja sinne menivät. Lähtö tapahtuu tosi nopeasti. Koriin pitää kiivetä pikavauhtia ja sitten ollaankin jo korkealla. 

Jätän välistä kaikkien muiden pyllistelyt koriin kiivetessä ja oikaisen sen verran, että lähtö on nyt suoritettu ja Mäntsälän kirkko siinä uljaasti maamerkkinä tojottaa. Nousuvaiheessa ei oikeastaan pelottanut, vaikka joku osa aivoista yrittikin sanoa, että nyt olisi syytä pelätä. Oli vähän outo fiilis.

Taajama-aluetta. Tai keskustaa. Kuka tietää.

Ufojen peltokuviointia. Ei kovinkaan mielikuvituksellisia muotoja.

Siellä menee yksi meidän neljän pallon retkueestamme. Maisemat olivat kauniit.

Auringonlaskua

Mäntsälässä taitaa olla joku juttu, että kaikilla on uima-allas. Ainakin kolmessa talossa näkyi. Ei siellä hirveästi sen enempää taloja olekaan:)

Aurinko laskee horisonttiin ja alla virtaa Mustijoki

Nytpä ollaan jo laskeuduttu jonnekin Pornaisten takapelloille. Kuski osui keskelle tietä juuri niin kuin oli suunniteltu. Poiskipuamispaikat olivat kylläkin korin päissä, joten ojassa likoamisen välttämiseksi pojat käänsivät koria toisin päin. Alasmeno oli kyllä yhtä nopeaa kuin nousukin, välillä saatiin varoitusta, että jos puiden latvoihin vähän osutaan, niin se on normaalia. Kävyt olisi voinut kerätä mukaansa kuusista. Laskeutumisen jälkeen pallo siirrettiin pellolle ja tyhjennettiin ja pakattiin yhteisvoimin. Sitten juotiin skumppaa ja saatiin diplomit.

Lennolla opin, että hevoset pelkäävät polttimoiden ääntä, lehmät ovat uteliaita. Eräs koira läksi juoksemaan pallon perässä pitkin peltoa ja ehti tulla reilun puoli kilometriä ennen kuin päätti luovuttaa ja palata kotiin. Pallossa ei tuule, koska mennään tuulen mukana.

Kuski kertoili, että laskeutumaan on jouduttu mm. Korkeasaaren vuohiaitaukseen. Ja näimmepä kaksi päivää myöhemmin, kuinka he laskeutuivat meidän kodin viereiselle pellolle.

Kivaa oli siis ja toivottavasti puolisokin muistaa tämän hääpäivän nyt vähän paremmin kun oli erikoisaktiviteettia. Meillä oli tuuria, että päästiin juuri hääpäivänä lentoon, muilla oli 3 - 5 yritys menossa kun säät eivät olleet suosineet.

Ulkomaanmatkailua

Tervetuloa tutustumaan naapurikaupunkiin. Näin siis toivotettiin suomeksi Tallinnassa. Onhan se Tallinna sitäkin, mutta en silti lähtisi mukaan yleiseen harhaan, että Tallinna on osa eteläsuomea.

Menin käymään leikkauskonsultaatiossa, matkustin katamaraanilla, bussilla ja ratikalla. Matkaan kuului myös pelastusvene, merimiehiä, kaupunkioppailua ja benjihyppy. Ihan kaikki ei kylläkään tapahtunut minulle. Ensi viikolla on tarkoitus käydä kaupungissa uudelleen, nyt en ehtinyt katsella maisemia kun oli koko ajan kiire jonnekin.  Silti oli kiva päivä.

Tuli myös nyt-olen-nähnyt-kaiken -hetki, kun näin paikallisen papparaisen, jolla oli päällä harmaa puku, mustat sukat ja urheilusandaalit. Vaikka pappa näyttikin erittäin tyylikkäältä ja kantoi asunsa arvokkaasti, en suosittele tätä muotia suomalaisille. Pysytään me niissä sandaalit-tennissukat-sortsit -yhdistelmässä, koska siinä on jotain perinteikästä ja tuttua.

Tällaiseen suihkulähteeseen törmäsin. Kerrankin suihkulähde, jossa ei pissata kenenkään päälle. Kello oli vaille 10 aamulla ja suihkulähteessä oli menossa massiivinen vaahtokylpy.

Klinikka näytti enemmänkin muotilehden toimitukselta kuin klinikalta. Oli vaikka minkälaista koristusta, korkeakiiltoista valkeaa kaapistoa ja kattokruunuja. Kaiken lisäksi lääkäriksi esittäytynyt nainenkin oli katalogitasoa pitkine hiuksineen ja valkeine hampaineen. Lääkäri tuli siihen lopputulokseen, että olen oikein sopiva kantitaatti operatsiooneen.

Paluumatka oli vähän hankala, koska en nähnyt mitään lähelle lasit päässä ja ilman niitä en nähnyt lähelle enkä kauas. Bongasin silti Helsingin edustalla benjihypyn.

Tässä vielä pari kuvaa silmäklinikasta

Klassinen geoguessr kuva. Tosin nyt tiedetään, että tämä oli Tallinnasta

Odotusaulassa oli tämmöinenkin tuoli

Huomaa kattokruunu ja tuoli

Tuoli takaapäin ilman mummelia

Kesäkoirat kesäturkeissaan

 Meidän kesäkoirat on nyt pesty, melkein takuttomia ja täysin haisuttomia otuksia. Lumo 9 kk syö pienen irvistyksen kanssa esimerkiksi punaisia viinimarjoja ja hyvällä ruokahalulla nektariinia. Villi syö mitä vain, jos se on sen mielestä hyvää. Tonnikalanameilla molemmat saa sekaisin.


Lumo yrittää edelleen lämmitellä Villiä läheisempään yhteiselämään. Se haluaisi nukkua vierekkäin, ihan vaan joskus. Ja ulkona se kiilaa kovalla tuulella ihan Villiin kiinni kuin sanoen, että ollaan näin niin ei palella niin paljoa. Villi omalla olemuksellaan viestittää, että ei tarvitse olla. Välillä Lumo hivuttautuu nukkuvan Villin viereen, ja siinä ne pötköttelevät lähekkäin, kunnes Villi herää ja häviää äkkiä paikalta. Ennen kuin kukaan näkee. Äiti joskus kyselee, että eikö ne tykkää toisistaan. Kyllä ne tykkää, mutta Villin tykkääminen on sillä tavalla etäisempää:) Pesupäivien tapahtumatkin kertovat jotain. Tiukan paikan tullen ne ovat erottamattomia.

Villi pesun jälkeen kuivattuna naamaa lukuunottamatta, ennen trimmiä. Huomaa hännän asento...

Muistakaa, että Villi suorastaan rakastaa kameraa. Sitä ei ole kidutettu tai hakattu tai henkisesti pahoinpidelty juuri ennen kuvan ottamista. Sillä ei ollut edes takkuja, joten ei ole kammallakaan tukistettu. Silti ilme on mitä on.

Trimmasin ja kuivasin Villin yläkerrassa ja lapsiportti oli kiinni. Lumo huusi kilpaa föönin kanssa alhaalla. Se kiljui, uikutti ja myös ulvoi täyttä kurkkua. Olisi voinut luulla, että Villiä ollaan kiduttamassa, niin hädissään se oli. Ja voi sitä riemua, kun Villi, vastoin kaikkia todennäköisyksiä, selvisikin koettelemuksesta yhtenä kappaleena!

Seuraavana päivänä pesin Lumon. Ajattelin, että onneksi nyt ei tarvitse kuunnella eläimellistä älämölöä, Lumo kyllä kiemurtelee pestessä ja yrittää karkailla ovelle, mutta se on hiljaa. Kun pesu oli ohi, päätin poikkeuksellisesti kuivata Lumon. Tämä sujui yllättävän mallikkaasti (istuin keskellä yläkerran aulaa ja koira juoksi ympäriinsä yrittäen päästä tuulta karkuun, ja minä sohin fööniä sen perässä), kunnes alakerrasta alkoi kuulua kummallisia ääniä. Villi siellä suoritti vastapalvelusta edellispäivän myötätuntometeleistä, ja vinkui ja ulisi sen minkä ehti. Jossain vaiheessa Villi tajusi tulla yläkertaan lapsiportin taakse istumaan portaalle ja molemmat rauhoittuivat saman tien. Lumo lopetti ravaamisen ja väistelyn ja Villi napotti hiljaa portaalla ja katseli rauhassa.

Tämä on Lumo eikä mikään lattiariepu. Lumo nukahti keskelle kulkuväylää, koska sillä oli liian jännä päivä. Ensin oli pesua, johon kuului lähes hukkuminen (vesi hipaisi nenää) ja sitten piti käydä Sarin luona kylässä, kyttäillä kissoja ja kakkailla lattialle kun ihmiset söi. Lumo on myös karvalankamattojen täsmäkuseskelija, uhka ei ole mahdollinen, vaan väistämätön.

Asuntomessut Hyvinkäällä

Kävin Hyvinkään asuntomessuilla. En ole ennen käynyt asuntomessuilla, joten kokemus oli uusi. Näin jälkeenpäin sanoisin, että oli tyhmää vain mennä sinne, enemmän olisi saanut irti kun olisi ensin lukenut lehdistä vähän tärppejä, että mitä kannattaa mennä katsomaan.
En tietenkään jaksanut kierrellä kaikkia taloja läpi, ja jätinkin suosiolla ne kaikkein suurimmat ja kalleimmat kivitalot käymättä. Ajattelin, että ei tule niin paha mieli... Koska siis vaikka ajatuksena oli vain mennä katselemaan, mitä kivaa siellä on (lähinnä sitä tarkastelin, että millainen fiilis on pohjapiirustus vs. todellisuus), tuli vain paha mieli siitä, kun ei itse saa rakentaa. Kaikissa rakennusblogeissakin kun valittaavat paskoja raksamiehiä ja ties mitä kamalia koettelemuksia, niin ajattelen vain, että hiljaa siellä, te sentään saatte rakentaa!!! Me homehdutaan tässä naapurien keskellä varmaan eläkeikään asti.

Mutta siis takaisin messuihin. Messutalot oli suht kivoja ja yritin mennä eteenpäin semmoisella "kyllä tässä voisi asua"-asenteella. Olin paikalla jo aamulla, joten auton sai helposti ylihintaiseen parkkiin. Lipunkin olin ostanut etukäteen.

Ensimmäisenä menin Jukkataloon. Se oli kiva. Muuta en voi sanoa. Sen keittiö-olohuoneyhdistelmä ei tuntunut niin kamalalta kuin pohjapiirustuksesta olisi voinut kuvitella. Se oli kiva talo, työnjälki oli hyvää.

Sitten menin Mammuttihirren taloon. Se oli myös kivahko.

Sitten menin ainakin kymmeneen muuhun taloon, ne oli kaikki melko kivoja, joku oli myös tosi kiva, mutta en tietenkään enää tiedä, mikä se niistä oli:) Jonkun järjestelmällisemmän mielestä kyseessä oli siis hukkareissu. Minä taas sain sieltä paljon vahvistuksia sille, mitä meidän tulevaan taloon tulee/ ei tule. Rakentaminen aloitetaaan heti, kun pankin täti tulee järkiinsä meidän marginaaliehdotelman kanssa (hän saa tosin lukea ajatuksia, koska en ole kommentoinut marginaalia mitenkään muuten kuin nauramalla sille pankissa).

Siellä oli myös monia muita ihmisiä minun lisäkseni. Jos en olisi ollut yksin, olisin luultavasti päästellyt suustani samanlaisia typeriä kommentteja. "Aivan kauheeta, ei tässä vois asua", "Ei tollasen asian kanssa voi elää". Kysymys oli siis kodinhoitohuoneen koosta, joka oli liian suuri tai pieni. Minun henkilökohtainen mielipiteeni on se, että jos menee kahden makuuhuoneen asunnossa taivastelemaan liian pientä kodinhoitohuonetta, pitää samalla kysyä itseltään, monenko henkilön kodin silloin olettaa olevan kysymyksessä? Nykyisillä käsityksillä korkeintaan kolmen. Kolmelle henkilölle ei tarvitse 20 neliön kodinhoitohuonetta. Sukulaisia ei ole tarkoitus majoittaa ylimitoitettuun kodinhoitohuoneeseen.

Tokihan saa arvostella, jos on talonsa päättänyt messupaikalle katseiden alle rakentaa. Silti olisi itse viihtynyt ilman tällaisia negatiivismielisiä taivastelijoita.

Pihoissa oli havaittavissa selvä trendi istutusallastyyppisten ratkaisujen kanssa. Monessa pihassa oli suuuuuuri terassi ja siellä poreallas ja uima-allaskin näkyi. Sen talon olisin voinut ostaa, piti jo oikein miettiä, että mitenkä pitkä työmatka sieltä tulisikaan?... Liian pitkä, totesin, koska jo Jorvin sairaalasta Sellolle on ikuisuuksien matka, vaikka se on todellisuudessa aika lyhyt. Moni asia riippuu nopeusrajoituksista ja bussilinjojen reiteistä. 

Muutama kuvakin tuli otettua, ennen kuin kameran akku päätti syystä tai toisesta sammua lataamisesta huolimatta.

Hirsitalon keittiössä. Ihana!

Saman keittiön toinen puoli

Hirsitalon kustannusarvio. Eikä edes kalleimmasta päästä. Auts. Nyt ollaan kuitenkin Hyvinkäällä.

Olikohan tämä taloautomaation talo? Kiva koroke tuossa liesitason edessä, ettei kaikki kokin salaisuudet paljastu olkkariin

Verhoista päätellen sama talo. En ollut vieraillut messuilla aiemmin, joten hieman järkytyin noista narujohteista, joilla estettiin pääsy paikkoihin.

Saattaa olla edelleen sama talo. Hirmuisen suuri lasitettu terassiosio.

Meidänkin taloon tulee vesitasku. Se kerää mukavasti sadevedet ja sieltä sitten voi ottaa vettä kasteluun.

Miten mikään kivikkokasvi voi kasvaa noihin mittoihin???

Minä tykkään keittiöistä! Esittelijä avasi ystävällisesti rulokaapin hanan vierestä. Nerokas! Sinne saa yleiskoneet ja muut aparaatit piiloon ja silti ovat käden ulottuvilla. Tämä keittiö oli Sisusta, se talo, jossa on lieskat saunassa lauteiden alla.

Suosikkini oli L:n mallinen hailuoto. Kyllä mulle kävis noista meilkein mikä vaan...

Hyvää ruokaa

Lomalla on aikaa vähän enempiinkin kokkailuihin. Päätin tehdä tuorehernekeittoa ja sisäfilettä bataattiranskiksilla.

Hernekeittoa on höystetty vähäsen kermavaahdolla ja pikkulorauksella kuohuviiniä. Bataattiranskalaisia paistettiin tarkoituksella melkein mustiksi, koska muuten ne olisivat olleet raakoja. Ihan uunissa siis vain käristin. Sisäfile oli superlöytö Sellon Prismasta, kilohinta 13,90!!!

Kesäpäivä synttäreiden merkeissä

Kummityttömme Iiris täyttää täräytti tänään 2 vuotta. Vietimme vauhdikkaita kemuja auringonpaisteessa ja päivä oli mukava, vaikka matkalla olikin vähän vastoinkäymisiä.

Tein synttärisankarille kakun, jossa Ti-ti-nalle ratsastaa leppäkertulla. Tämähän meinasin tyssätä heti alkumetreillä, kun kakkukaupasta ei saanut sokerikuorrutetta, piti laittaa ideat uusiksi. Pari päivää tuumittuani tein löytöretken Prismaan, josta kuorrutetta sai ja projekti saattoi alkaa. Kakusta tuli ulkonäöltään varsin kelpo, ja tyytyväisenä pakattiin se autoon.

Aurinko paistoi, autossa ei ollut silti liian kuuma ja koiratkin rauhoittuivat takapenkille mukavasti. Radio soi. Jossain siellä, mistä alkoi 120 nopeusrajoitus, alkoi autosta kuulumaan myös joku toinen ääni. Ensin hiljempaa. Sitten kovemmin. Oli pakko pysähtyä huoltsikan pihaan. Mikey ropelehti autoa sillä aikaa kun kipaisin Motonetiin kysymään lähintä huoltamoa, ja sitä, missä me oikein ollaan. Ohjeet saatiin ja ajoimme reilun kilometrin huoltamolle.

Esitin asiani mustapaitaiselle kaverille, joka tuumasi, että ehditään jossain vaiheessa katsomaan, mutta ei nyt. Onko aikaa odottaa? Ei ole, autossa on kaksi koiraa, ollaan menossa synttäreille Turkuun ja kakku on tavaratilassa. Setä tuumasi, että ahah ja kipaisi hakemaan sellaisen kaksimetrisen tyypin, joka lupasi katsoa autoa heti. Kysyi, että mikä on vikana? Kerroin, että autosta lähtee helvetillinen ääni. Mikey toisti vian myöhemmin sanasta sanaan, jolloin hujopin oli uskottava, että ääni on todellakin helvetillinen:)  Puoli tuntia myöhemmin olimme uudelleen tien päällä, lasku oli alle 50 euroa. Hyvää palvelua, sanoisin.

No juu, sittenpä ajeltiin perille ja kaivettiin kakku peräkontista. Ja rikkihän se oli siinä matkalla mennyt. Minun täydellinen leppiskakkuni!!! Onneksi se sentään oli ihan hyvän makuinen, eikä synttärisankari ainakaan tuntunut häiriytyvän läsähtäneestä ulkonäöstä vaan paineli innoissaan menemään paljain jaloin nurmikolla. Itse en ollut ihan niin urheiluhenkinen ja tästä rikkoutuneen kakun tarjoilemisen tuskasta päästään hyvässä lykyssä ohitse viidessä vuodessa, ilman pysyviä traumoja.

Jotenkin siinä kaikessa hötäkässä jäi valokuvien ottaminen kokonaan väliin, koirat vilistivät jaloissa ja Villi käytti säälimättä hyväkseen herkkupöydältä pudonneita antimia. Ja se Nean pitsa, ihan oikeasti, se oli niin hyvää, että onneksi en osaa tehdä samanlaista, meillä ei muuten mitään muuta syötäisikään. Mikey puhalteli saippuakuplia enemmän kuin yksikään lapsi ja Lumo jahtasi niitä kummissaan.

Muutama kuva otettiin onneksi ennen lähtöä, joten on olemassa todisteita siitä, että kakku on joskus ollut ehjä. Pieni sotku taustalla kuuluu asiaan, sillä luova työ ei jätä sijaa siivoukselle.

Leppiskakku sisältää raparperikiisseliä, tuoreita mansikoita ja valkosuklaavaahtoa. Hieman takatuupparissa oleva karhu esittää Titinallea, jonka jalat olivat tässä(kin) vaiheessa irrallaan. Juhlahumussa Titi juhli liian kovaa, siltä irtosi jalkojen lisäksi molemmat korvat, nenänpää ja napa. Alkoi näyttää mursulta.