Velkommen til Bergen

Keskiviikkoaamuna SAS kyyditti minut uuteen kotiini Bergeniin. Bergeneitä on monia, mutta tämä sijaitsee Norjassa, jossa tervehditään ihmistä sanomalla häihäi. Tai siltä se ainakin kuulostaa.

Tarkoituksena on viihtyä kaupungissa vuosi. Minulla on työsopimus ainakin allekirjoitettuna vuoden ajaksi. Vaikka se määräaikainen onkin, siitä on silti pakomahdollisuus yhden kuukauden irtisanomisajalla. Loistavaa! Tosin työnantajalla on se sama mahdollisuus, joten....pidetään kieli keskellä suuta.

Menen töihin, rumpujen pärinää ja pidättäkää hengitystä...Apteekkiin! Kukapa olisi arvannut! Kun siis entinen homma alkoi erinäisistä syistä johtuen maistua puulta, kannatti ehdottomasti joko a) vaihtaa työtä tai b) vaihtaa maisemaa. Jälkimmäinen oli helpommin toteutettavissa ja ojennettiin kuin tarjottimella.

Asun omakotitalon kellarissa, vähän niin kuin sankarini Harry Potter (joka ei asunut kellarissa vaan portaiden alla) ja ei, se ei ole mitenkään poikkeuksellista. Norjalaiset talot on rakennettu vuokraamista silmällä pitäen. Vuokraisäntäni John, joka sattuu olemaan eläkkeellä oleva poliisin palotutkija, on ollut erittäin ystävällinen kyydittäessään minua pitkin poikin kaupunkia eikä hätkähtänyt kuin aavistuksenomaisesti kerrottuani huiluharrastuksestani. Hän oli tilannut hiljaisen vuokralaisen, ja farmaseutit ovat sekä hiljaisia että luotettavia. Minä olen tietenkin myös noilla ominaisuuksilla varustettu, mutta kaikkea ei koskaan kannata paljastaa ensimmäisellä tapaamisella. Valitettavasti Johnilla on oikeus potkaista minut pellolle 2 kuukauden varoitusajalla, sama pätee toisin päin.

Hjem

Olen saanut Johnilta opastusta jauhesammuttimen käyttöön (6 kg sammuttimesta tulee tavaraa 20 sekuntia ja sitten pitää juosta), apua verotoimistossa asiointiin, mikroaaltouunin ostamiseen ja moneen muuhun arkiseen asiaan. En tiedä, johtuuko hänen ystävällisyytensä siitä, että hän näyttää myös omien sanojensa mukaan joulupukilta. John myös ystävällisesti kertoi minulle, että norjalaiset ovat laiskoja ja siksi esimerkiksi ruotsalaiset ja suomalaisetkin ovat haluttuja työntekijöitä. Ja John on siis itsekin norjalainen. Ajattelin, että kunhan lämpimikseen juttelee, mutta työnantajani Maya vahvisti tämän olevan totta.

Miksi norjalaiset sitten ovat niin kovin laiskoja? Se ei ole minulle vielä selvinnyt, mutta Maya valotti vähän asiaa kertomalla, että korkeasti koulutettuja henkilöitä on vaikea saada töihin, koska norjalaiset eivät viitsi kouluttautua. He saavat ihan ok liksaa pelkällä lukion (yhteydessä/ jälkeen, jäi vähän epäselväksi) kanssa suoritetulla pilipalitutkinnolla. Mitäpä siinä vuosiakausia raatamaan opintojen parissa, varsinkin kun raha alkaa juosta tilille heti lukion jälkeen. Ne ressukat, jotka korventavat pyllyjään koulunpenkillä istuen ovat siis harvinaisuuksia, ja siksi heitä pitää tilata ulkomailta. Minut valittiin niiden monien hakijoiden joukosta siksi, että työnantajalle oli helpointa puhua suomea. Hän kun on Suomesta kotoisin, mutta äidinkieli on ruotsi. Päihitin siis kanssahakijani ammatillisen osaamiseni ja kielitaitoni vuoksi. Hakijoita oli ollut mm. Puolasta, slovakia/sloveniasta( mitä niitä outoja maita nyt onkaan) aina Egyptiä myöten.

Kirjoittelen tänne jotain silloin kun jaksan, mutta koska facebook on vienyt taas kerran koko käden, niin sinne tullee luultavasti vähemmän asiaa, mutta useammin. Puuhamaa on kotona, täällä ei voi oikein sisustaa tai remontoida, mutta peruslaiskuuteni estää minua perustamasta tälle ajalle omaa blogia.