Asunto-osakeyhtiön ihanuus ja kurjuus

Meillä oli yhtiökokous, johon ei päästy mukaan työkiireiden vuoksi. Kuultiin jälkeen päin tiivistelmä tapahtumista. 

- Edelliset hallitukset ovat olleet niin pahasti pihalla kaikesta, että ei usko kukaan
- On ollut vesivahinkoja muutamassa asunnossa, kun katosta on tullut vedet läpi. Tarkemman tarkastelun jälkeen lopputulos on se, että katto, jonka pitäisi olla elinkaarensa puolivälissä, on siinä kunnossa, että se pitää remontoida kokonaan
- Syy edelliseen on se, että edelliset hallitukset ovat laiminlyöneet katon huoltotarpeet. Ei ole tehty tarvittavia huoltoja, jolloin katto ei tietenkään kestä niin kauan kuin pitäisi
- Tästä seuraa se, että korjauskustannukset varovaisen esiarvion mukaan ovat n. 30 tonnia per asunto

MITÄ VITTUA!!!!!!!

Että vähäsen harmittaa. Ihan pikkuriikkisen.

Niin entä se ihanuus??? Ei tässä nyt semmoista puolta ole. Pelkkää kurjuutta. Myisin koko roskan jos voisin, mutta armas puolisoni ei ole samoilla linjoilla. Lottovoitto, missä viivyt?

Kevät! Eikun kesä!!

Piti kirjoittaa keväästä. Mutta menikö se jo? Meillä jo koivut vihertävät ja allergiaoireista päätellen ollaan jo melkein kesässä. Tulppaanit putkahtivat maasta jo monta viikkoa sitten, raparperikin on jo aktivoitunut (naapurilla on jo hurja kasvu, meillä on maltillisempaa) ja valitettavasti se jokavuotinen puutarhanhoitokärpänenkin on jo puraissut. Se tietää varmaa rahanmenoa, multaisia kynnenalusia ja lukemattomia tunteja tonkamista, kitkemistä ja kaiken näköistä perkaamista.

Terassin valokate on nauttinut jo monesta kesästä. Tai siis kahdesta, tämä on kolmas. Talon katolta on putoillut omituisia sammalmöykkyjä ja siitepölykin on tehnyt tehtävänsä ja kate olisi pakko pestä. Sepä onkin varsinainen spektaakkeli, joka on nyt puolivälissä. Voitte kuvitella, miten siinä hermot kiristyy ja ääni nousee itse kullakin, kun puoliso kiipeää terassin katolle painepesurin kanssa. Ei ollut turvavaljaita, järjestä puhumattakaan. Tosin toteutus oli parempi kuin miehen suunnitelma, joka piti sisällään siskontytön (13 vee) katolle sijoittamisen, edelleenkin ilman niitä turvavaljaita. Olisi nääs ollut tarpeeksi kevyt. No mutta nyt on todistettu, että onnistuu kiipeily vähän isommaltakin gasellilta, mutta tosiaan nyt ollaan vasta puolivälissä. Ilman sopivia turvavälineitä hommaa ei saateta loppuun.

Anopin kanssa käytiin Hyvinkäällä ostoksilla puutarhakaupassa, ja ensi viikolla on tarkoitus istuttaa hortensia pihalle rodojen kaveriksi. Karhunvadelmat kaivoin pois maasta ja suunnittelen tukahduttavani niiden kasvun sopivalla myrkyllä, jos ne vielä yrittävät tehdä paluun. Liikaa piikkejä meidän pihalle. Ja huonoksi menneen kartiovalkokuusenkin otin pois, siihen kuoppaan istutin toisen rodon. Nyt saavat pionitkin tarpeeksi valoa ja pääsemme ehkä jopa näkemään niiden kukkimisen!

Kampaus

Kävin Glitterissä viime viikolla, tähtäimessä jotain kivaa miehen siskon häitä varten. Korut oli jo valittu, mutta kampaus piti kehitellä. Sain aivan häkellyttävän loistavaa palvelua! Tuotteiden lisäksi sain mukaani vielä pienen oppaan kampausta varten. Ja sepä vasta aarre onkin!

Ja tämmöinen tukasta sitten tuli :) Mielestäni varsin oivallinen lopputulos siihen nähden, että tein ihan itse ja ehdin harjoitella vain kahdesti. Ja mikä uskomattominta, viritys kesti päässä kymmenellä pinnillä koko päivän aamusta iltaan!

Peilin kautta kuvattuna

Nyt näkyy vähän etulettejäkin

Enpä sitten ottanut itsestäni kuvaa täydessä tällingissä...Kengät olivat Peter Kaiserin ihanuudet (saalista hulluilta päiviltä), asuna vuosia sitten hankittu violetti silkkimekko, joka on odottanut sopivaa käyttötilaisuutta kaapissa tähän saakka, korvissa topaasitimanttikorvakorut (iiiikkkk!!!) ja taisi päällä olla jotain muutakin, sen suuremmin yksityiskohtiin menemättä.

Kauniaisista kajahtaa sinfoniaa kevään kunniaksi!

Kun nenän eteen suorastaan tyrkätään mahdollisuus nauttia hyvästä musiikista, olisi suorastaan törkeää olla tarttumatta tilaisuuteen. Näin kuitenkin meinasi tänään käydä, kun kymmentä vaille kuusi kurvasimme kohti Kauniaisten uutta paviljonkia. Mukana oli onnea, sillä ehdimme kuin ehdimmekin perille ajoissa. Meillä oli kokonainen minuutti aikaa löytää istumapaikat ennen konsertin alkua. Olimme saapuneet kuuntelemaan Kauniaisten orkesterin kevätkonserttia.

Vaikka suorastaan rakastan musiikkia, en ole koskaan aiemmin ollut sinfoniaorkesteria kuuntelemassa. Ohjelmistossa oli sekä Beethovenia että Tsaikovskia. Kaikkihan tietenkin tietävät Beethovenin pianokonserton nro 3. Solistina oli taitava venäläissyntyinen pianisti, joka paneutui soittoonsa koko sielullaan ja ruumiillaan (ilmeitä unohtamatta). Oli kyllä sellaista menoa, että jo pelkkä kuunteleminen hengästytti. Pianisti oli kova ammattilainen, mutta orkesteri harrastelijatasoa, ainakin näin minulle eräs orkesterin jäsenistä valotti. Tätä ei kyllä ainakaan harjaantumaton korva erottanut. Kylmät väreet löivät päästä varpaisiin.

En oikeastaan ole ollenkaan innostunut sinfonian kuuntelija muuten kuin konserteissa. Rakastan torvia, muut puhaltimet tulevat kakkossuosikkina (fagotti on niistä ykkönen) ja viulunsoittajien tekniikan tuijottelu on lumoavaa. Eniten pidän kuitenkin siitä, kuinka konsertissa kuulee  eri soittimien äänien tulevan eri puolilta lavaa. Kapellimestari tarjoaa omaa viihdettään ilmeillään ja huitomisellaan, josta orkesteri oletettavasti saa jotain muuta irti kuin hupia. Ja se tunteiden vuoristorata, mitä musiikilla saadaan aikaan, aina hienovaraisesta taustamusiikista täyteen rähinään. Ja kaikki siltä väliltä.

Mun suosikkisoittaja on kapellimestarin katveessa.

Jotain uutta näistä uusista jutuista aina oppii. Kuten sen, että oikeassa sinfoniaorkesterin konsertissa ei saa taputtaa "kappaleiden" välillä. Minä olisin huutanut bravoota ja vaikka mitä, kun olin niin innoissani, mutta onneksi en ehtinyt aloittaa vaan seurasin hämmentyneenä kanssakatsojia, jotka tojottivat paikoillaan penkeissään. Selvästikään eivät olleet ensikertalaisia;) Eikä tullut encorea!!! Ei, vaikka taputin lopussa kädet kipeiksi. Mieheni ystävällisesti totesikin, että olisi hieman kohtuutonta odottaa lisäkappaletta, kun koko konsertissa oli vain kaksi varsinaista osaa (ennen väliaikaa, jossa oikeasti tarjolla oli kahvia ja pullaa) yhden osion keston ollessa lähemmäs tuntia. Minusta encoreksi olisi käynyt joku lyhyt tapetilla oleva kestohitti, kuten suvivirsi.

Menenkö uudelleen? Ihan varmasti.

Ja sitten vielä pieni lisäys: Tarkimmat lukijat huomasivat tuolla ylhäällä sen pienen alleviivauksen. Olen kylläkin esiintynyt samalla lavalla sinfoniaorkesterin (ja Kerkko Koskisen) kanssa, mutta en ole vielä tätä ennen päässyt vain kuuntelemaan ja fiilistelemään pelkkää konserttia. Kiitokset Liisalle tästä ihanasta mahdollisuudesta!

Koirien pääsiäinen

Lumo oli näyttelyssä Imatralla koko pääsiäisen jo torstaista alkaen. Villillä oli siis loma. Villi lomaili makailemalla auringossa tuolin päällä, laatoituksella, multakasan päällä, you name it! Välillä pelotti kun sisällä käytettiin karmaisevaa ja veret seisauttavaa digitaalista paistomittaria ja silloin piti karata. Käytiin me Ukon luona kylässäkin, pääsiäispupuja ei näkynyt, mutta villi löysi pupunkakkaa syötäväksi.  Eli aika perusmeininkiä siis.

Kun hiipii epäilyttävän hiljaa kameran kanssa nukkuvan koiran luo, koira väistämättä herää kaikkeen siihen hiipimiseen

Lumo oli töissä Imatralla Lappeenrannan näyttelyssä. Se kävi vähän kisaamassakin, ekaa kertaa ikinä, ja pärjäsi ainakin tuliaisista päätellen varsin hyvin. Tuomari oli ollut muistaakseni italialainen ja Lumo oli langettanut tuomarin polvilleen charmillaan, koska lopputuloksena oli se, että tuomari konttasi koiran kanssa pylly pystyssä maassa nenät vastakkain ja lässytti googoo-juttuja omalla kielellään.

 

 

 

Rotunsa paras, serti ja cacib heti ekasta näyttelystä. Nyt sille pitää hommata passi, että siitä saadaan kansainvälinen muotovalio jossain vaiheessa.

Lumon reissu oli tosi kiva, mutta raskas. Tämän pystyi toteamaan viimeistään siinä vaiheessa, kun koira tuli kotiin, söi vähän ja alettiin mennä nukkumaan. Makkarin verhon takaa kuului jo onnellinen kuorsaus, sillä jotkut nukahtavat jo ennen kuin pää osuu tyynylle. Aamullakaan se ei olisi jaksanut vielä herätä.

Siinä se meidän prinsessa seisoo. Ei ole koiraa ainakaan liialla harjoittelulla pilattu. Muistaakseni me treenattiin seisomista kerran viime keväänä. Sanontahan kuuluu, että vain lahjattomat harjoittelevat;) Kuva on kasvattajan facebookista

Eilen mentiin Korkeasaareen!

Ja koko päiväksi!

Kummityttö tuli kyläilemään ja kävimme leikkimässä Korkeasaaren eläintarhassa "Tässä häkissä pitäisi olla leijona"- leikkiä. Eläimet loistivat vaihteeksi poissaolollaan. Missään muualla eläintarhassa ei tällaista tapahdu, olemme kuitenkin kolunneet läpi aika monta ympäri maailman. Muutama elikko sentään näkyi.

Uhmasimme myös juonikkaita lokkeja ja vietimme kauniissa säässä piknik-hetken. Grillaamiseenkin olisi periaatteessa mahdollisuus, mutta helsinkiläiset huonosti käyttäytyvät lokit oli ohjelmoitu väijymään jokaista mahdollista suupalaa. Riippumatta siitä, sattuiko se olemaan lautasella tai kenties vielä syöjän kädessä matkalla suuhun.

Kamelit talviakarvoissaan

tämä oli jokin nenähiiri tai vastaava. Puuhakas kaveri.

Ja niin oli puuhakas tämäkin kaveri! Tässä kiivetään pöydälle. Noin kolmevuotiaan tarmo ja keskittymiskyky eivät kävele ihan käsi kädessä aikuisen mielikuvien kanssa. Virtaa riitti, mutta se kohdistettiin mitä erikoisempiin asioihin. Ainakin kymmenen kertaa päivän aikana kuului "saanko viedä tämän kotiin?" ja kädessä oli käpy, risu, heinä, kuivunut lehti jne. Aina lupa tuli, mutta aarteet katosivat matkalle.

Viininmaistelua

Kävin vähän maistelemassa viiniä eräällä yksityisellä viiniklubilla. Tilaisuuden järjesti ammattiliittomme ja vieläpä sopuhintaan, joten ehdottomasti oli päästävä mukaan. Luvassa oli viinejä, juustoja ja salaattia sekä koulutusta viineistä. Seurakin oli oikein oivallista.

Ehdin jo mielessäni harjoitella sopivia sanoja iltaa varten, mutta hyvin nopeasti ilmeni, että niitä ei tarvittaisi. Kouluttajamme Jarno Malmberg paljasti olevansa koti-isä, joka tällä hetkellä paremminkin harrastaa iltojen pitämistä kuin tekee sitä työkseen. Hän ei ollut sommelier, vaan opiskellut jossain hienolta kuulostavalta paikassa, josta ei saanut mitään selvää.

Kaikille oli jaettu valmiiksi juustot, paperit ja kynät. Koska oli jo ilta ja olin syönyt viimeksi kello 12, olin luonnollisesti enemmän kiinnostunut ja huolestunut niistä juustoista. Yksi näytti hyvin selvästi sinihomejuustolta ja myöhemmmin paljastui, että gorgonzolaahan siinä lautasella köllötti. Hmmm...Hyvästä yrityksestä huolimatta oli vain todettava, että en edelleenkään ole kyseisen juuston ystävä.

Jarno oli ottanut  juustot jo ajoissa temperoitumaan ja alkoi kaadella viiniä laseihin. Mies oli aika kova puhumaan enkä jaksanut oikein keskittyä, mutta muutamia asioita jäi mieleen. Niistä tuonnempana. Olin aika huolestunut siitä, että salaattia ei näkynyt ja viinit naukkailtiin tyhjään vatsaan. Onneksi  rasvaiset juustot hieman tasoittivat tilannetta eikä alkoholi saanut ylivaltaa.

Kävimme viininmaistelun ja ruokailun jälkeen vielä pienellä kierroksella kyseisessä viinikellarissa. Oli aika hauska paikka, mutta ei siellä mitään niin ihmeellistä näkemistä ollut. Pieniä verkkokoppeja täynnä viinipulloja, osassa enemmän, muutama tyhjillään. Pölyä oli runsaasti, minkä kerrottiin johtuvan siitä, että osa viininomistajista ei välttämättä ole enää edes maisemissa ja viinit siellä kellarissa vain jatkavat olemistaan, koska kellariosakkeen hinta on joskus veloitettu ja sopimusta on jäljellä.Omistaja saattoi olla jo kuollutkin, mutta viinit vain jatkavat kypsymistään.

Ruokailuun jonottaessa huomasin, että muut farmasistit olivat tunnokkaasti kirjoitelleet pitkät pätkät muistiin Jarnon puheista. Omassa lapussani luki agavesiirappi, Sisilia ja parmesaani. Seuralaisen lapussa luki happo+happo ja pari muuta lausahdusta. Mutta hyvin oli asiat tiivistetty näihin kirjoituksiin, sillä muistiin jäi sitäkin enemmän asioita illasta.

- Vakuumikorkki on huijausta ja siitä ei ole mitään apua juomatta jääneen viinin säilyttämisessä. Pullon alkuperäinen korkki tulee laittaa pulloon paikalleen samoin päin kuin se oli alun perinkin ja pullo aina ehdottomasti jääkaappiin!  Huoneenlämpö tappaa viinin.

- Huoneenlämpö tarkoittaa sellaista reipasta kylmää eikä mitään suomalaiseen kotiin tyypillistä 25 asteen lämpötilaa. Tarjoa viinisi siis reilusti viileämpänä. Liika lämpö pilaa hyvänkin viinin aromit, viikko pari huoneenlämmössä tekee avatusta viinistä etikkaa.

- Viiniä ei tarvitse purskutella suussa

- Agavesiirappi on erinomainen kaveri juustoille. Jos kuitenkin haluaa käyttää hunajaa niin hunajaan voi laittaa lisäksi rosmariinia, jos haluaa hyvän makuparin juustoille.

- Hapokas viini sopii ihan hyvin hapokkaalle juustolle/ruoalle, vaikka sitä pelätäänkin

- Parmesaani pitäisi saada sellaisesta kokonaisesta leikkaamattomasta kiekosta. Siis pitäisi ostaa aina se eka pala. Reissusta kannattaa kantaa kokonaisia parmesaanikiekkoja kotiin (tähän voin todeta, että itselleni kelpaa ihan sellainen kaupasta ostettu valmis palanen, ja käytän lentolippuni sallimat kilomäärät kyllä johonkin muuhun kuin parikiloisen parmesaanikiekon kuljettamiseen)

- Amaronen viinejä jotenkin haukuttiin. Minusta ne ovat oikein hyviä

- Beujoulais Nouveau viinit eivät ole niin pahaa kuraa kuin luulin. Mutta ne on tarkoitettu heitettäväksi huiviin ihan ilman suurempia analyysejä muiden sopivien eväksien kanssa.

-  Viiniä tulee ensiksi katsella, että minkä väristä se on. Läpikuultavuus ei ole huono juttu, vaikka olen omassa päässäni sellaista keksinyt. Kun on katseltu, kannattaa pyöritellä ja katsella, millaiset viinin jalat ovat, ne kertovat alkoholipitoisuudesta. Sitten haistellaan. Ja maistellaan.

- Korkkivika voi tehdä kaksi asiaa. Se voi tuoda viiniin sellaisen kellarin tuoksun. Vaihtoehtoisesti se voi ottaa viiniltä kokonaan tuoksun pois (siis bakteeri tekee sen, että ihmisen nenä ei enää haista viinin tuoksua). Siksi viiniä pitää haistella, sen kuuluu haista viinille eikä kellarilta/ ei miltään. Kun tuntuu, että nenä ei haista mitään, nuuskaise omaa kämmenselkääsi niin hajuaisti palautuu.

- Tanniinisuus johtui jostain. Kielen eri osat maistoivat eri asioita. Alkoholi maistuu kurkussa. Tanniinisuus tekee suuhun kuivattavan tunteen.

- Sommelierit valitsevat liian voimakkaita viinejä, jotka jyräävät ruoan. Olen vahvasti eri mieltä. Jos noin tapahtuu, sommelier ei osaa asiaansa.

- Uuden maailman viineistä ei kannata maksaa kymppiä enempää. Korkeampi hinta ei paranna laatua vaan parhaimpia ovat ne 8 euron viinit.

- Viinin täyteläisyys on outo käsite, josta en edelleen tajua mitään. Eikä Jarnokaan sitä osannut selittää kunnolla. Mutta onneksi on Alko.

- Se, mitä viinejä kannattaa ottaa vanhennettaviksi, on edelleen minulle jotain salatiedettä. Luotankin kaikissa viiniasioissa edelleen alkon myyjiin, joilla on koulutus ja osaaminen asiaan. Tosin meillä ei viinejä osteta tuossa mielessä, vaan ihan juotaviksi.

- Se, että äänenvolyymi kasvaa viiniä maistellessa, on väistämätöntä suuremmissa seurueissa ja  kuuluu myös asiaan.

- Kun olet viinisi ostanut, juo se. Tämä on ihan oma neuvoni. Ei lämmitä hieno viinikellariosasto jossa viinit ovat ihanasti ikääntyneet siinä vaiheessa, kun olet itse niin vanha, että et muista edes pullojen olemassa oloa tai olet jo henkesi heittänyt. Elämästä kannatta nauttia siinä vaiheessa kun on vielä elossa!

- Jos viiniä meinaa jäädä aina pulloon jäljelle, vikana eivät ole surkeat juomatottumuksesi vaan seura. Pyydä hyvälle viininmaistelulle kaveriksi kaveri, jolloin voitte  nautiskelun ohessa vaihtaa vaikkapa kuulumisia.