I'm back!

Pahoittelen ikävää blogitaukoa jos joku sattuisi vielä tänne eksymään ja pahoitteluni tavoittamaan. Ei mitään selityksiä vaan takaisin sorvin ääreen!

Puuhamaasta on tullut häätö, kun kämppä myytiin muutamassa viikossa. Tammikuun lopussa on oltava jo uudessa kodissa. Niin missä uudessa kodissa, joku kysyy. No minäpä kerron. Pitkän kaavan mukaan.

Työsopimukseni Bergenissä päättyi ja siirryin Osloon uuteen työpaikkaan. Siellä oli kaikki vähän mullin mallin ja kaiken toimivuuteen Bergenissä tottuneena olin hieman järkyttynyt siitä, miten levällään kaikki oli. Bonuksena työnantajan järjestämä asunto oli keskellä remonttia ja kirsikkana kakun päällä hän odotti minun siivoavan remonttisotkut ja pölyt. Tähän kohtaan sellainen huutonauru.

Tein 3 päivää töitä ja koko ajan oli työnantajalla jotain muuta, ei ehtinyt/kerennyt/pystynyt = halunnnut tehdä työsopimusta. Kolmantena päivänä ilmoitin, että jos sopimusta ei sen päivän aikana allekirjoiteta niin hommat oli siinä. Jo alkoi tapahtua. Samana iltana hän sitten antoi minulle täysin tyhjän sopimuspohjan ja alkoi suullisesti kertoa, että mitä mihinkin kohtaan tulisi. Ei siis ollut viitsinyt tehdä hommaa kunnolla loppuun asti. Sitten hän pääsikin itse asiaan. Ei olekaan varaa maksaa sitä palkkaa, mistä on puhelimessa ja sähköposteissa sovittu. Aha. Tuommoistahan siis ei luonnollisestikaan firman omistaja selvitä, ennen kuin on palkkaneuvottelut. Antoi minulle aikaa seuraavaan päivään jos haluaisin asiaa miettiä. Minä mietin. Aamulla totesin hänelle, että kassit on pakattuna ja lentolippu tilattuna ja kiitos kokemuksesta, en tule enää koska sopimukseen ei päästy. Minä en laita omaa osaamistani mihinkään alennusmyyntiin.

Siispä tulin kotiin, josta ostotarjous oli jo hyväksytty. Yhtä äkkiä olin melkein koditon ja jokseenkin työtön. Mitä silloin tehdään? Olisi ollut sopiva aika vaikkapa sairastamiseen. Olisi tullut halvemmaksi. Mutta ei! Sain älynväläyksen, että nyt ostetaan asunto! Ettei mene hyvät lainaehdot ja tumput suorina seisoskeleva pätevä työmies hukkaan. Ja näinpä alkoi se prosessi.

Tänään on kaupat. Jos ei myyjä raapusta nimeään paperiin, niin siitä tulee helppo 5000 euroa. Jos raapustaa, meillä on asunto. Ei ihan pommikunnossa, mutta reilusti siivousta ja laittoa ja currymausteiden hajun karkotusta vaativa. Ja vähän pieni. Mutta asunto kuitenkin. Itsehän me emme toivottavasti siinä liiemmin asustele, vaan laitetaan se vuokralle ja muutetaan Norjaan. Suunnitelma on siis edelleen olemassa. Mutta pienen takaiskun kera.

Meidän remppamies on sairaana! Siinä meni norjalainen työhaastattelukin mönkään ja toivottavasti on uusi yritys myöhemmin, kun ei kuule mitään, ääntä ei lähde mutta keuhkot koettavat paeta suun kautta yskiytyen. Kaikki on hyvin niin kauan, kunnes avaa suunsa ja erehtyy puhumaan tai hengittämään. Eli ei ollut oikein omiaan flinkiin puhelinkeskusteluun. Eikä nyt ole kovinkaan kummoinen lattianasentamisolokaan. Olen siis keskittynyt suuressa määrin siihen kuuluisaan lepäämiseen niin, että persausta puuduttaa ja selkä menee kipeäksi. Tee tursuilee korvista. Internet ja digiboxi ovat alkaneet tuntua vihollisilta. Mieli tekisi paeta, mutta mihinkäs sitä itseltään karkuun pääsisi, varsinkin kun hengitysteitä hivelevä 20 asteen pakkasilma seisoo ulko-oven takana kuin vanginvartija passissa.

Mutta jos ei remonttia niin ainakin on koiralle haalari ostettava. Ja käytävä ottamassa kuvia uudesta lukaalista. On kuultaas niin veikeät limenvihreät ikkunanpielet, että ihan silmiä kirveltää.

Remonttikuvia luvassa siis. Päästään taas puuhaamaan. Eli itse asiaan.

Vaan ettepä usko, miten oli tehokasta asunnon etsiminen. Ei ollut liiaksi vaihtoehtoja. Piti vapautua melkein heti tai olla tyhjä. Tätä ensimmäistä asuntoahan me etsittiiin kaksi vuotta. Nyt riitti pari viikkoa. Jotain on opittu matkan varrella. Ei tarvinnut pohtia, onko terassi auringossa päivällä vai illalla, tahi että onko muuttovalmis. Jos siinä on seinät ja katto, se on muuttovalmis. 5 minuutin pikakierros asunnossa currymausteen käryssä paljasti tosiasiat. Ei riitä pelkkä pensselin heiluttelu. Eli just semmoinen mitä me etsittiin! Ei ihan täysin paskalla paikalla. Kelpaa. Välittäjän kysymys "millaista te ootte etsimässä" aiheutti lähinnä irvistyksiä, kun asialistalla oli lähinnä ne seinät ja katto ja kaikki muu oli bonusta.

Ai niin, oli mulla yksi kriteeri. Yhteen asuntoon mentiin sisään ja oli muuten hyvin potentiaalinen (myöhemmin isännöitsijä paljastui pöljäksi, kun ei vaivautunut vastailemaan sähköpostiini) mutta kun ovesta pääsi sisään ja sai viemärin hajun ohitettua, oli ensimmäinen kysymys, että onko omistaja kuollut. Kyllä on. Kuolinpesä myy. Itse asiassa kaksi kuolinpesää. Mies kysäisi, että tännekö ne kuoli? Sitä ei välittäjä tiennyt...no mutta asialistalle päätyi se, että asukkaan oli oltava hengissä. Minusta se oli relevantti kriteeri. On helpompi kiistellä hinnasta omistajan ja välittäjän kanssa, kuin kahden kuolinpesän ja maistraatin, joka saattaakin kolme viikkoa asiaa pohdittuaan sitä mieltä, että tarjotussa kauppahinnassa ei ole mitään mieltä.

Nyt on nimittäin "ostajan markkinat".

Siitä myöhemmin. Nyt pihisee keuhkot siihen malliin, että pitää ruveta selvittelemään tuleeko hengittämisestä mitään omin voimin vai pitääkö kuitenkin hankkia apua valkotakkiselta.