Raparperipiirakkaa

Raparperi on ihana herkku. Muistan vieläkin, kun lapsena mummolassa dipattiin raparperin varsia sokerikippoon ja se oli irvistyttävän hyvää. Tämä resepti ei ole aivan noin yksinkertainen, mutta vaivan väärti kylläkin. Ohjeesta tulee pieni pellillinen.

Muruseos:
8 dl jauhoja
3 dl ruokosokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
250 g voisulaa

Pohja:
noin 2/3 muruseoksesta
2 dl piimää
1 muna

Täyte:
litra raparperin paloja
2 munaa
500 g rahkaa
2 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria

Pinnalle loput muruseoksesta

Muruseos: Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voisula, sekoita muruiksi. Ota 1/3 muruista toiseen kulhoon odottamaan pintaa.

Pohja: Lisää piimä ja muna, sekoita ja levitä uunipellille leivinpaperin päälle

Täyte: Paloittele raparperit ja laita ne pohjan päälle. Sekoita muut aineet keskenään ja kippaa seos raparperien päälle. Lisää vielä muruseos

Paistetaan uunissa 175 asteessa n. 45 minuuttia, jos ei ole kiertoilmauuni niin uunin alatasossa.

Valmiin piirakan voi tarjoilla vaikkapa vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa. Raparperin happamuus vaatii kaveriksi jotain kalsiumpitoista ettei hampaat kärsi, mutta tässä piirakassa on jo rahkaa, joten jäätelöä voi nauttia ihan vain maun vuoksi.

Drinksua Gaijinin tapaan

Olen koko kevään odottanut ja odottanut, milloin koittaa se päivä, kun Gaijin-ravintolan keittokirja näkee kirjakauppojen hyllyt. Gaijin on yksi Tomi Björckin ja Matti Wikbergin Helsingissä sijaitsevista ravintoloista, joka tarjoaa modernia aasialaista ruokaa, joka on vähän kallellaan korealaiseen suuntaan. Vaikka olemmekin suuria korealaisen keittiön sekä Björckin ravintoloiden ystäviä, emme ole käyneet tässä kyseisessä ravintolassa kertaakaan.

Kun tieto kirjan tulevasta julkaisusta kiiri minunkin korviini, halusin pitkittää tulevaa käyntiämme ravintolaan, sillä osa hyvän ruoan viehätystä piilee siinä, kun tietää, mitä vaiheita ja raaka-aineita sen valmistuksessa on käytetty. Viheliäiseltä tuntuvan odottelun ja hyllyjen väijymisen sijaan laitoin netissä vahdin päälle Adlibriksen kirjakauppaan ja he ystävällisesti ilmoittivat, kun kirja tuli myyntiin. Ja sitten olikin jo aika avata se!

Olo oli innostunut, epäuskoinen ja odottava, kun sain opuksen näppeihini. Tyylikäs musta kansi lupasi jotain salaista ja hyvää. Ja juuri sitä sisältö on tulvillaan. Hyviä reseptejä, kauniita kuvia ja mikä parasta: tarinoita matkan varrelta. Nauroin vedet silmissä kuvaukselle kimchipelloille tehdystä retkestä ja ajattelin, että korealaiset!

Raaka-aineiden saatavuuden kanssa on aina vähän ongelmia, kun kyseessä on aasialaiseen kokkaamiseen erikoistunut kirja. Melkein kaikkea on saatavilla ainakin Helsingissä, kun vain jaksaa nähdä vaivaa, mutta kirjassa on myös niitä reseptejä, joihin ei tarvita mitään kovin erikoisspesiaaleja aineksia.

Kuten seuraava resepti, johon ei tarvita muuta erikoista kuin vaniljasiirappi. Jota ei löydy kaupasta. Joka on niin helppo tehdä itse, että uuvuttavia etsintäreissuja pitkin kaupunkia on tarpeetonta tehdä.

Shinjuku lover:
 6 cl sakea
2 cl limemehua
2 cl vaniljasiirappia
5 vadelmaa

Laita vadelma korkean lasin pohjalle, kaada päälle mehu, siirappi ja sake ja täytä lasi jäämurskalla. Maku on jollain tavalla eksoottinen, pohdimme eilen, tuleeko maku enemmän siirapista vai sakesta, mutta huolellisista maisteluista huolimatta asia ei selvinnyt.

Vanilja(tai mikä tahansa muu siirappi kun vaihtaa vaniljan siihen muuhun)siirappi:
2 dl sokeria
2 dl vettä
1 vaniljatanko halkaistuna

Keitä aineksia kunnes jäljellä on noin puolet ( n. 5-10 min). Laita siirappi pieneen pulloon vaniljatankoineen ja säilytä huoneenlämmössä jopa useita viikkoja.

Kookosöljykuorintaa päänahalle

Kuiva päänahka on siitä inhottava juttu, että sitä ei aina ihan heti hoksaa mistä oikeasti on kysymys. Hoidin omaa kuuppaani hilseshampoolla sitkeästi, kunnes tajusin, että hilseeksi luulemani valkoinen hile vaan lisääntyi ja lisääntyi. Ihotautilääkäri sanoi, että sinulla mitään hilsettä ole. Vaan kuiva päänahka. Niinpä tietenkin! Lääkkeeksi kortisoniliuosta ja laimennettua Linna-shampoota.

Ihan varmasti kaikille on tuttu se tunne, kun jostain tuntemattomasta syystä luottoa oikeaan asiantuntijaan ei vain ole, ja jotenkin vain menee moodiin "tiedän itse paremmin".  Kuuntelin puolella korvalla lääkärin jorinoita shampoon laimentamisesta ja se oli niin 80-lukua, että en jaksanut keskittyä asiaan sen kummemmin. Käytin kortisonia aikani, mutta se oli jotenkin niin...työlästä. Vaiva kuitenkin helpotti (yllätys!) ja kortisonipullo köllöttelee nyt jääkaapin perukoilla.

Sitten valkoista hilettä alkoi taas ilmestyä päänahkaan. Juhlat olivat tulossa, joten jotain piti tehdä ja nopeasti. Kaupassa ei ollut päänahalle tarkoitettua kuorintaa, joten päätin kehitellä sellaisen itse. Pienen interwebbailun jälkeen tajusin, että idea ei ollut oikeasti mikään täysin älytön ja aineksetkin löytyivät kotoa.

Siispä sekoittelemaan. Sopivasti sokeria ja vähän enemmän kookosöljyä. Hieroin tökötin päänahkaan ja annoin olla sen aikaa, kun maltoin seistä paikallani kylpyhuoneessa. Kuorinta-aineeni huono puoli oli se, että se maistui ihan pirun hyvälle ja sitä putoili päästäni sinne sun tänne. Kaveri epäili etukäteen, että tökötti olisi vaikea pestä pois hiuksista, ja itsekin tätä pelkäsin eräiden oliiviöljykokeilujen jälkeen. Toisin kävi, kahdella shamppookierroksella öljy irtosi hiuksista eikä valkoisesta hileestä näkynyt jälkeäkään. Vaikutus tosin kesti vain noin viikon, enkä jaksanut heti uusia käsittelyä (pitäisi ostaa suihkuhattuja tätä varten), mutta uskoisin, että ainakin vähän säännöllisemmällä käytöllä öljy kosteuttaisi päänahkaa hyvin ja sokeri irrottaisi kuollutta kerrosta niin, että sen muodostuminen jossain vaiheessa saattaisi jopa talttua. Ja kesällä ilmankosteus on niin paljon korkeampi, että päänahkakaan ei kuivu liikaa.

Jos kuorinta-ainetta tekee vahingossa liikaa, sen voi hieroa vartalolle ja kuoria samalla koko kropan. Kasvoille en ehkä laittaisi, riippuu tietenkin siitä, miten karkeaa sokeria käyttää.

Portaiden huopamaton uusiminen

Kun ostimme asunnon, tarkoituksena oli uusia myös kammottava portaita päällystänyt huopamatto, joka oli myöskin alkuperäiskuntoinen 80-lukulainen.  Muun remontin yhteydessä matto sai olla ja möllöttää paikoillaan, eikä sitä suojattu maalilta.


Silmä tottuu, valitettavasti siinä vain kävi niin, eikä matto enää ollutkaan mielestämme kotimme häpeäpilkku, vaan sellainen "kyllähän tuo nyt menee". Viime talvena tapahtui kaksi asiaa, jotka johtivat siihen, että jotain oli tehtävä.

Vanhat portaat.

Ensimmäiseksi meillä kävi kiinteistövälittäjä. Hän oli aivan innoissaan alakerrasta ja into loppui kuin seinään, kun hän laski katseensa portaisiin. Kauniisti kierrellen saimme kuulla, että asunnon yhtenäisen ilmeen vuoksi olisi hyvä tehdä portaille pikaisesti jotain. Joo joo, tehdään, mutta eiväthän ne nyt niin hirveät ole, mietin mielessäni.

Se toinen remonttiin ajava tekijä oli vierailu naapurissa. He olivat uusittaneet portaat ammattilaisella ja pulittaneet lystistä tukun rahaa ja voi vitsit, miten näytti hyvältä! Saman tien päätin mielessäni, että meillekin tulee tumma matto portaisiin.

Jostain syystä nyt aika vain oli kypsä (taisi talonmieskin jotain sen suuntaista sanoa, että kun on niin kiva alakerta niin olisi hyvä, jos sama tyyli jatkuisi myös portaissa) ja päätin tarttua härkää sarvista. Naapurin mieheltä kyselin lisätietoja heidän projektinsa kestosta, hinnasta ja tekijästä. Olin jo ajatellut, että voisin yrittää hommaa itse, mutta lopullinen päätös syntyi sillä sekunnilla, kun naapurimme virnuili, että ei sitä nyt itse voi tehdä, ei hän ainakaan olisi pystynyt. Suomalainen perusnainen on siis todistetusti sisukkaampi kuin pakistanilainen mies. Pitää kutsua naapurit kylään ihmettelemään, mihin kaikkeen tämä rouva pystyy!

Konalan Värisilmästä ostin huopamaton, kontaktiliimaa, maalin poistoon jonkun lastan tapaisen ja koukkumattoveitsen. Liimalle piti ostaa myös oma lasta. Liimanpoistossa käytettävät työkalut piti vielä teroittaa projektin edetessä, joten jonkinlaisen teroitushärvelin tarvitsi. Se saatiin lainaksi.

Tylsällä välineellä on tylsä lopputulos. Kun välineen teroitti, nopeus moninkertaistui. Vanha matto irroitettiin pihdeillä vetämällä ja vanha liima piti poistaa.

Pelkkää betonia

Ensimmäisen askelman kanss oli ongelmia, kun huopa piti saada parketin väliin menevään koloon. Muutama ruma sana tuli ehkä sanottua, mutta sanoin ne hiljaa.

Remppa-assari. Pienempi nukkui aina siellä, missä milloinkin oli suurin huopamaton palanen tarjolla. Siihen leiri ja luuta syömään.

Näin se projekti eteni askelma kerrallaan. Liimaa ostin lisää pariinkin otteeseen, kun menekki oli normaalia tarvetta suurempi. Amatööri!

Valmista tuli! Naapurilla oli ammattilaisen tekemänä kestänyt pari päivää. Meillä meni ehkä 3 kokonaista päivää, kun tein pikkuhiljaa liimailuja (liima loppui tms. pientä vastoinkäymistä) ja sääolosuhteetkin hidastivat. Ei ole kivaa laittaa 10 asteen ulkolämpötilassa läpivetoa kämppään liimahöyryjen vuoksi, kun on saanut aloittaa projektin 30 asteen lämmössä.

Rahaa säästyi ulkomaanmatkan verran. Kreikka kutsuu!