Tukkataikaa gelatiinilla

Törmäsin eräässä blogissa hiusten laminointiin. Ajatus taisi mennä jotenkin niin, että käytetään gelatiinin proteiineja rakennepaikkaamaan vaurioituneita hiuksia

Kuulosti vaarattomalta, joten päätin kokeilla.Miksipäs ei? Jos gelatiinia voi syödä, ei kai siitä mitään kauheuksia tapahdu hiuksillekaan? Äiti oli hieman epäileväinen ja oli valmiuksissa partakoneen kanssa, jos jokin menisi pieleen. Hei kiitos äiti, ei kai ihan niin pieleen voi mikään mennä :)

En tiedä, tapahtuiko prosessissa sen kummempia, kuin että hiuksista tuli vähemmän takkuuntuvat ja helpommin kammattavat.

Tässä on ohje, jos joku haluaa laittaa soossia omaan päähänsä. Naturellen-blogissa on tarkempia ohjeita, joita mukaillen itse toteutin projektini.

2 rkl liivatejauhetta
6 rkl vettä
1 rkl tehohoitoainetta (mulla oli moroccanin repairia)

Minulla on pitkät, mutta aika ohuet hiukset ja puoletkin tuosta anoksesta olisi riittänyt. En tiedä sitten, olisiko puolikkaan annoksen tekeminen hankalampaa ja jäisikö suhteessa enemmän vispilään/kattilaan kiinni, eikä ainekset niin kalliita ole, joten teen jatkossakin tuon ohjeen mukaan. Kerranhan täällä vain eletään;)

Hiukset pestään ensin samppoolla. Jätetään märiksi ja sitten kiehautetaan vesi. Siihen lisätään liivatejauhe ja vispilällä omaa mössöäni sekoittelin. Kun ei ollut enää kovin kuumaa (nnoin seistä 5 min), laitoin hoitoaineen sekaan ja vispilöin uudelleen. Sitten vaan tököttiä tukkaan, vähän niin kuin väriä levittäisi, ja suihkuhattu päälle ettei aine pääse kuivumaan. Suihkuhatun päälle vielä pyyhe/turbaani tms. ja sitten annetaan olla n. 45 minuuttia. Odotteluvaiheessa lämmitin pyyhettä hiustenkuivaajalla ja kävin saunassakin olemassa, koska lämpö kuulemma tehostaa gelatiinin vaikutusta.

Vaikutusajan jälkeen tökötti huuhdeltiin pois hiuksista ja siinäpä se! Prosessin voi toistaa lähteistä riippuen joka toinen viikko tai harvemmin.

Lampaanpotkaa korealaisehkoon tyyliin

Koreassa syöminen on melkoisen sosiaalista touhua. Koska asuimme Soulissa puoli vuotta ja kävimme kaksi kertaa päivässä syömässä ulkona opiskelijabudjetilla, näimme aika monta eri ravintolaa. Minulle vaan tuppaa käymään usein niin, että ihastun johonkin ruokaan ja sitä sitten syödään kyllästymiseen asti.

Suosikkiruokapaikassani menuun kuului kolme eri annosta joista sai valita ja ruoka maksoi alle 5 euroa per ruokailija. Koko pöytäseurue söi samaa ruokaa. Ruoka valmistettiin kaasukeittimen avulla laakeassa vadissa ja se tuli pöytään lihat raakana. Siinä sitä sitten käänneltiin sekä itse että satunnaisesti tarjoilijan toimesta.

Ruokamuistot ovat minulle tärkeitä. Siksipä yllätyin iloisesti, kun uudessa (yllätys yllätys) Tomi Björckin Gaijin-ravintolaan perustuvassa keittokirjassa oli tarinoita matkan varrelta. Eräskin kimchiin liittyvä kertomus sai minut nauramaan maha kippurassa vedet silmissä. Eikä se ole edes kovin hauska sellaisen ihmisen mielestä, joka ei ole kokenut korealaisuutta paikan päällä. Korealaiset jaksavat yllättää kerta toisensa jälkeen.

Kirjasta ensimmäisenä reseptinä kokeiluun pääsi lampaanpotka. Kuvaa valmiista annoksesta ei ollut, joten loihdin lampaasta sellaisen version, jota olisin voinut kuvitella syöväni Soulissa. Valitettavasti valokuuvaamisen taitoni eivät ole kehittyneet toivottua tahtia, mutta muut taidot sitäkin enemmän:) Siitä, onko hoisinkastike korealaiseen keittiöön soveltuvaa vai ei, voi olla montaa mieltä. Päätin olla sitä mieltä kuin tavallisestikin, eli asialla ei ole mitään todellista merkitystä, ja ainoa kriteeri onnistuneelle ruoalle on maittavuus. Ja sanottava on, että tämä yhdistelmä on erittäin toimiva!

Ylikypsää lampaanpotkaa hoisinkastikkeella ja makeantulisella chilikastikkeella sekä kurkkua salaatinlehdellä. Tähän ei tarvita ruokailuvälineitä. Ääntä kohti!

Tomi ja Matti kirjoittavat kirjassaan niin elävästi eri maiden ruokakulttuurista ja tapaamistaan ihmisistä ja kokemuksista, että tajusin vihdoinkin (näin 7 vuoden jälkeen), että me olemme nähneet vain hyvin suppean puolen korelaisesta keittiöstä. Silloin ei apurahat taipuneet fine diningiin ja liha oli Koreassa ainakin siihen aikaan todella kallista (professorimme vertasi usein lihaa ja kultaa toisiinsa hinnan puolesta...). Siksipä olisikin nyt mukavaa lähteä kokemaan Soulin hienompia ravintoloita ja käydä samalla muistelemassa menneitä.