Ihana (kamala) Wien

Nyt alkaa olla lomasta jo sen verran aikaa, että on parempi äkkiä kirjoitella asiat ylös, ennen kuin aika kultaa muistot.

Matkan parhaita puolia olivat eräät ravintolakokemukset, arkkitehtuuri, kaupungin yleinen tunnelma ja siisteys sekä matkaseura. Wienissä ei näkynyt kerjäläisiä, juoppoja tai narkkareita. Totta kai heitä varmasti on, mutta jotenkin kivasti heidät oli siivottu pois ainakin keskustan katukuvasta. Kauniita vanhoja rakennuksia oli vieri vieressä, välillä viereen oli rakennettu joku modernimpi (luetaan rumempi/tyylitön) talo, joka toimi muistutuksena siitä, että nyt ei olla satukirjassa.

Huoja puolia Wienissä oli palvelukulttuuri. Esimerkiksi kahvilassa tarjoilija saattoi heittää vihaisesti ruokalistan pöydälle sanaakaan sanomatta. Tämä on aivan normaalia käyttäytymistä wieniläiselle tarjoilijalle, josta ei tietenkään pidä loukkaantua, tippiä pitää jättää. Meille sattui kuitenkin ruokapaikoissa erityisen mukavia tarjoilijoita ainakin paikallisen mittapuun mukaan, mutta matkaopaskirjasta luetun perusteella emme edes uskaltautuneet niihin kuuluisimpiin kahviloihin, joissa tarjoilija ylenkatsoo asiakasta ja päättää pärstän perusteella, ketä palvellaan ensin ja kuka saa laskunsa ilman tunnin jonotusta. Jos kukaan.

Toinen harmistuksen aihe oli kesäloma-aika. Aina kun ihastellaan pieniä putiikkeja ja pikkuruisia ravintoloita, kannattaa pitää mielessä, että semmoiset ovat aika usein yksityisyrittäjien omistuksessa, eikä henkilökuntaa ole paljoa. Se taas tarkoittaa sitä, että kun on loma, puoti pannaan kiinni ja toivotetaan hyvää kesää. Tästä saimme opetuksen eräänä hikisenä päivänä, kun olimme etsineet sopivaa ruokapaikkaa jo tovin. Tuloksena meinasi olla paha, paha raivokohtaus, koska jopa TGI Fridaysin lounas oli suljettu helkkarin kesäloman takia  ja sitä ennen olimme tuloksetta tarjoutuneet ainakin kolmeen ravintolaan, joista eräs sijaitsi pitkän ja uuvuttavan metromatkan päässä. Vinkiksi siis, että jos lomailet etelä-euroopassa elokuussa, niin tarkista ravintolan aukiolo etukäteen. Tämä ikävä lomailmiö ravintoloiden suhteen ei kyllä ole pelkästään Wienin ongelma, eikä ihan pikkuisten ravintoloiden, koska Suomessa ja Tallinnassa harrastetaan samaa. Jäi Michelintähdet kokematta.

Harmitti minua vähän sekin, että se oikea ja alkuperäinen sacherkakku on oikeasti aika kuivakka torttu. Anoppi tekee ehdottomasti parempaa Oikealla suklaakuorrutuksella. 

Mutta eipä hätiä, oli myös niitä ravintoloita, joille rahat kelpasivat vaikka olikin elokuu! The Grand Hotellin katolla sijaitseva Le Ciel oli aivan upean uskomaton kokemus (josta seurasi ikävä päiväkänni ja iltapäivän päänsärky). Sitten oli eräs kahvila, jonka nimeä en nyt muista, jossa kaakao tarjottiin melkein kokonaan ilman sokeria. Sokeri tuli erikseen ja sitä sai lisätä maun mukaan. Sokeriton kaakao oli yllättävän hyvää, sellainen enempi aikuisten juttu, jos nyt kaakao voi sitä ikinä olla. Superhyvää kiviuunipitsaa sai erään kirkon pihalle rakennetulta terassilta.

Pizzakirkko

Kivaa matkalla oli Haus des meeres eli semmoinen sea lifen tyylinen paikka, jossa oli kylläkin myös vähän lintuja ja apinoita. Kiva oli myöskin eläintarha, jossa saimme tutustua virtoheposiin ja pandakarhuun.

Tämä kaveri kasteli kaikki, kun loiskautti itsensä sulavasti kuin norppa takaisin veteen

Kuulin jotain ihmeellistä jupinaa siitä, että ilmeeni on tällainen aamuisin. Kiistän, sillä kaikki minut tuntevat tietävät, että olen ehdottomasti aamuihminen

Pikkuapinalla puurot suussa. Kaveri oli irrallaan ja kyllä teki mieli vähän rapsuttaa. Vaikka oletettavasti tällaisella irtaallaan olevalla kaupunkiapinalla on asiat kunnossa, niin mielessä jauhoi vain "älä koske, sillä on ebola". Joku on joskus lukenut liikaa jännäreitä.

Kuvottavat kalamadot

Virtahepoli

Tämän varmaankin kaikki tunnistavat, vaikka olisivatkin kaupungissa kasvaneet

Medusoita kun tuijottamalla mieli tyhjenee

Matkaseura oli valittu osin pakon sanelemana, kun saman katon alla kuitenkin asutaan, mutta hän osoittautui taas jälleen kerran erinomaiseksi valinnaksi. Hyvä suuntavaisto on parempi kuin huono, ja kun toinen hoitaa suunnistuksen niin toinen voi keskittyä enemmän muihin juttuihin. En olisi varmaankaan päässyt mihinkään, jos olisi yrittänyt ajella yksin metrolla tai raitiovaunulla.

Jännittää(kö?)

En ole jaksanut aktiivisesti ajatella edessä olevaa silmäleikkausta. Uniin asia on tullut jo parikin kertaa. Kolmen viikon kuluttua olen ollut jo 4 päivää ilman silmälaseja!

Viimeisimmässä silmäunessa kävi niin, että leikkaus meni hyvin, mutta siitä alkoi alamäki. Ei ollut aurinkolaseja, kukaan ei tullut vastaan sairaalaan ja silmätippojenkin käyttö unohtui kun oli kiire tehdä muuta. Hassua unessa oli se, että heti leikkauksen jälkeen näin ihan mielettömän tarkasti ilman laseja, tunne oli käsittämättömän todellinen. Oli sellainen fiilis, että wauh, tältäkö tämä maailma oikeasti näyttääkin. Loppujen lopuksi heräsin, ennen kuin selvisi, oliko kaikesta perseilystä huolimatta lopputulos sitä mitä piti.

Kuten unestakin siis voi päätellä (ainahan niistä jotain pitää yrittää päätellä), en pelkää itse leikkausta vaan sitä lopputulosta. Entäs sitten jos olenkin täysin riippuvainen kostutustipoista ikuisesti? Tai jos tulee joku kamala jälkitautiongelma? Etukäteen murehtimisessa ei ole mitään järkeä. Enemmän pitäisi huolehtia siitä, jaksaako ne ikuiset kamalan mustat silmänaluset meikata piiloon joka ikinen aamu? Kun ei ole enää silmälasit niitä piilottamassa. Lähinäkö voisi vaikkapa vähän huonontua, ettei tarvitsisi kiinnittää niin paljoa huomiota silmän ympärysten vuosirenkaisiin peiliin katsoessa.