Syyskuinen Thaimaa

Käväistiin kesälomalla syyskuussa Kamala beachillä. Reissu oli alkuosaltaan varsin onnistunut, mutta siitä jäi vähän huonot muistot kun oltiin molemmat, onneksi vuorotellen, mahataudissa vailla vertaa. Olen melkein sukua julkkikselle, koska Jaajo Suomipopilta oli ollut saman lääkärin hoidossa kuin minäkin. Muistikuvat kyseisestä lääkäristä rajoittuvat tosin siihen, että hän haisi vahvasti intialaiselle ruoalle eikä se haju tehnyt hyvää oksentavalle potilalle. Muu tapahtunut onkin sitten Mikon kertomusten varassa, ja valitettavasti luotto ei ole niin kova, että ihan kaikkea uskoisin, mitä hän väittää tapahtuneen.

Meillä oli ihana hotelli mäen päällä, josta otimme reissun toiseksi viikoksi huoneen merinäköalalla ja parvekeporeammeella. Tuo poreamme ja parveke pelastivat osan mahatautipäivistä, koska pystyi olemaan ulkonakin vähän toipumisen aikana (eli siis ilmastointi huoneessa täysille, parvekkeen ovi auki niin, että sisältä puhaltaa ihanan viileää ilmaa ja sitten vielä kattotuuletin täysille. Tietenkin raahasin myös sohvan parvekkeelle). Hotelli oli K-16 ja sellaisessa on toki puolensa...Mutta myös niitä huonoja puolia. Koska ei ollut sesonki, uima-allas, se hotellissa sijaitseva ainoa, oli vähän remontissa. Tilanteen pelasti pieni kysymys respassa, "onko tämä hotellin ainoa uima-allas?" No ei se sitten oikeastaan ollutkaan, joten suunnistimme uimaan tien toisella puolella olevaan Sienna rocks-kylkiäishotellin uima-altaalle, jossa oli ihana infinity pool ja hyviä juomia. Huonoihin puoliin luetaan se, että telkkarista ei näkynyt Disneyn kanava, joten jokalomainen High school musical jäi ikävästi näkemättä. Hyvinä puolina rauha, hiljaisuus aamiaisella ja kaikilla muillakin ruokailuilla, kaunis sisustus ja kahluualtaat ikkunoiden luona, joihin kukaan alamittainen ei voinut hukkua. Viihdyttiin hyvin, huoneenvaihdon jälkeen vielä paremmin. Ainoa pitkä miinus hotellille tulee sängystä. Neljä päivää kipeänä ja jos olisin koko ajan maannut sängyssä niin seurauksena olisi ollut isot mustelmat ympäri kroppaa. Patja oli pehmeydeltään tuttu "heittäydy selälleen ja koe aivotärähdys".

Skybarin tunnelmaa

Kattoterassin baari

Poreamme

Näkymiä parvekkeelta

Kamala Beach laskuveden aikaan

Naapurimaisemia

Kamala oli kyllä rannasta suomalaisen nimensä veroinen. Sen pitäisi olla Phuketin kaunein ranta, mutta koska sesonki ei ollut alkanut, ranta oli täynnä sinne huuhtoutunutta roskaa. Sadekaudella aallot olivat niin suuria, että uimaan ei uskaltautunut kuin muutamat ihmiset. Rannalla emme aikaa kyllä viettäneetkään muuten kuin kävelyn merkeissä parina päivänä. Kävimme enemmänkin ostoskeskuksissa, ajelimme taksilla (taksit eivät ole Phuketissa ja lähistöllä halpoja vaikka joku niin väittäisi) ympäri saarta, jahtasimme vesiputousta ja kävimme snorklaamassa ja sukeltamassa (niinpä niin...) ja sen semmoista. Keskityimme hyvään ruokaan ja säihin niiden salliessa. Hotellissa oli happy hour milloin missäkin ja me juostiin drinkeillä kuin aasit porkkanan perässä. Juotiin tosin vain pari kertaa koemielessä alkoholillisia ja voi elämä, minkä päänsäryn trooppinen ilmasto + viina aiheuttaa! Ei sopinut meille, joten pysyimme alkoholittomissa, jotka olivatkin kyllä aivan ilmiömäisiä. Höysteenä auringonlasku  ja hyvää seuraa niin mikäpä siellä kattoterassibaarissakaan istuessa.

Chilikalaa saaressa

Soppaa saaressa

Parasta valkosipulilihaa ikinä/ Ohlala

Jotain epämääräistä ja hyvää/Ohlala

Korealais-kiinalais-japanilaista ostarilla

Bibimpab ostarilla

Mahatauti?/Basilico

Curry/Live present moment

Mahdollinen vatsataudin aiheuttaja/Basilico

Tämä oli halpaa ja hyvää/ Chez Ratatouille

Tässäkin Chez Ratatouillen antia

Paras pasta ikinä!/ Basilico

Vatsatauti?/ Basilico

Kaikki hyvä tulee laatikoissa

Limemehu/Basilico

Minttulimejäätee/Live present m.

Mangoananasihanuutta

Passionhedelmähyvää

Ihania kasviskääröjä ja joku Mikon outo lätty/Live present moment

Lomapaikkaa valittaessa yksi ehdoton edellytys oli se, että päästään snorklaamaan. No päästiinhän me, maksettiin itsemme siitä kipeiksi ja näkymät oli valjummat mitä muualla on ollut. Mutta jotain nähtiin kuitenkin, se on pääasia. Jotenkin se meidän opas sai meidät vakuutettua siitä, että kannattaa kokeilla sukeltamista ja pitkän miettimisen jälkeen sit päätettiin yrittää. Voi hyvä elämä sitä touhua! Melkein hukuttiin, melkein poksahti korvat molemmilta ja Mikolla meni horisontti kalleelleen, ei kovin lupaavaa. Minulla oli semmoinen perusongelma, että en uponnut. Kun on näinkin sorja niin ei luulisi olevan ongelma, mutta sielläpä kelluin. Minulla oli lopulta parisataakiloisen ihmisen painot päällä ja tämä aiheutti sen, että kun pääsin pohjaan (huom! Pohja oli kahden metrin päässä pinnalta) mahalleen ja yritin liikahtaa niin nousin automaattisesti pystyyn. Sitten vähennettiin painoja ja sahasin pinnan ja pohjan välillä ja... sen vaan oli ihan kamalan hankalaa. Asiaa ei helpottanut yhtään se, että kaikki toisessa ryhmässä olleet sukeltelivat 12 metrissä sujuvasti. Onneksi meillä oli Mikon kanssa sama korvaongelma niin saatiin vertaistukea toisistamme. Lopputulos vaiherikkaalle päivälle oli se, että myrskyssä satamaa kohti ajaessamme tulimme siihen päätökseen, että pysytään vaan niissä snorkkelihommissa. Mutta sukellettu on.

Lisää kuvateksti

Arkielämää

Pitkän hiljaiselon jälkeen mun tietsikka on nyt vihdoin kunnossa taas! Tähän väliin on mahtunut vaikka mitä, pääosin aika menee koirien touhuja ihmetellessä.

Villi on nyt tottunut Lumoon jo varsin hyvin, aamuäreyttä on aina ilmassa, mutta kenelläpä ei? Asioita on jaettava ja jako menee niin, että Lumo omii Villin lelut ja Villi syö Lumon luut ja eväät. Näppärää. Lumo osaa jo kiivetä portaita ylös, todistettavasti on kerran osannut tulla myös alas. Portaita opeteltiin kiipeämään salaa, kun reitti lapsiportin ohi oli ensin keksitty. On myös maisteltu useampaan otteeseen lattialistaa, paskottu verholle, roikuttu verhossa kuin Tarzan konsanaan, purtu ihmisiä käsistä/sormista/varpaista/korvasta/kaulasta, you name it, käyty ulkona ja jopa pissitty ulos, maisteltu joulukuusta, katsottu telkkaria, riehuttu yksin ja Villin kanssa, vähän kokeiltu johtojen ja Villin  puremista ja käyty eläinlääkärissä ja pesulla. Siis sitä ihan normaalia koiranpennun elämää!

Minä ja Mikko ollaan raivattu kakkoja piilopaikoista, jynssätty pissejä lattiasta, juostu varastetun sukan/lapasen/alusvaatteen perässä, juostu koiran perässä kun se on ahtanut suuhunsa jotain kiellettyä (jota ei edes pitäisi olla missään), komennettu toistuvasti  ilman merkittävää vaikutusta, estelty karkaamasta/puremasta, viskattu leluja, raivattu leluja, raivottu, naurettu välillä vedet silmissä, otettu valokuvia, joista sadasta onnistuu yksi. Siis varmaankin sitä normaalia pennun omistajan elämää?

Tässä pari onnistuneempaa otosta ikiliikkujasta. Kuvaajassa on tosin oltava vikaa, koska vaikka ikiliikkuja olisi tilapäisesti hyytynyt niin kuvat ovat silti pääosin epätarkkoja.

 Pesulla. Korvien koko on hurja.

Piilossa. Ymmärrettävistä syistä Villi ottaa välillä Lumon persauksesta kiinni kun pitäisi osua valkoiseen kanaan.

Joulutunnelmissa porkkanalaatikon kimpussa

Matolääkettä edeltävissä tunnelmissa. Tämän kuvan nimi voisi olla myös "Kun ruoka loppui jouluna kesken". Pitänee ostaa suurempia kattiloita.

Turilas ja jäärä. Villi oli molempia (mennyt aikamuoto viittaa ikävään trimmauksen aikana sattuneeseen tapaturmaan, jonka seurauksena Villi on nyt hieman homssuinen, myös vähän kalju ja jäärä). Villin viehtymys elektroniikkaan on kyltymätön. Tällä kertaa suojeluksessa on kaukosäädin. Villi ei koskaan pure elektroniikkaa pentuajan traumaattisen laturista saadun sähköiskun vuoksi varmaankin, mutta se pesii mielellään esim. puhelimen päällä, jotta sen löytäminen olisi hieman haastavampaa.

Tämän kuvan perusteella kukaan ei taaskaan usko, miten ehtiväinen kaveri Lumo on. Lumon motoksi on muodostunut Harry Potteristakin tuttu "Ilkityö onnistui" (kelmien kartta ja silleen jos joku ei muista). Aina on jotain mielessä, ja jos ei ole niin sitten on taju kankaalla ja unta pallossa.